
- Tämä tapahtuma on mennyt.
Punkkia Pohjanmaalla -näyttely
1 syyskuun, 2023 - 31 joulukuun, 2023
Lakeus punk ry sekä Punkmuseo asettavat yhteistyössä Selmun kanssa Punkkia Pohjanmaalla- näyttelyn esille syksyksi Rytmikorjaamolle.
Kevään ja kesän aikana Lakeus punk ry sekä Punkmuseo etsintäkuuluttivat Pohjanmaan alueen punkkareilta heidän muistoesineitään sekä valokuviaan. Näyttelyissä on esillä saatuja kuvia ja esineistöä. Rytmikorjaamolle tulee koko syksyn ajaksi esille valikoidut valokuvat.
Kuvat kertovat omaa tarinaansa alueen punkskenestä sekä siihen kuuluneista ihmisistä.
Ulkopuolisille punk on usein vain äänekästä, ehkä jopa ärsyttävää, musiikkia. Sitä kuuntelevat usein epäilyttävän näköiset ihmiset. Alakulttuurin sisällä kasvaneille punk on kuitenkin voinut tarjota korvaamattomia yhteisöllisyyden ja hyväksymisen kokemuksia, tilan kokea, luoda ja järjestää ilman suuremman itsekritiikin tarvetta. Tämä yhteisöllisyys ja tekemisen riemu on selkeästi nähtävillä myös näyttelyn materiaaleissa.