
Mitä se punk on? Punk ja yäk!? Kapinaa ja hooseeta, aktivismin paatosta ja tee se itse -eetosta, piikikästä tukkaa ja takkia.
Punk!-näyttely kertoo ns. suurelle yleisölle asioita, totuuksia ja näkemyksiä punkista. Mitä se on, miltä se näkyy, kuulostaa, maistuu ja tuntuu, ennen ja yhä nytkin.
Punkpoliiseilla ja hardcore-komiteoilla voi olla nikoteltavaa ja nieltävää, kun ei ole Pylly-zinen syntyhistoriaa seikkaperäisesti avattu tai Lahden Kasisalin ensimmäisen ja viimeisen punk-keikan esiintyjiä listattu. Tai mainittuja asioita, Pyllyä tahi Kasisalia, edes esitelty.
Voi itku ja niittivyön kiristys, saakohan tuo suuri yleisö edes mitään kuvaa punkista ilman näitä? Kyllä saa, ihan riittävästi ja viihdyttävästi.
Punk!-näyttelyn yhteydessä on esillä myös korutaiteilija Mervi Kurvisen Krugovaya Poruka -koruinstallaatio, joka koostuu hip-hop-estetiikkaa imitoivista kaulakoruista.
Hänen teoksensa on poliittinen ja käsittelee Venäjän kulttuuria, autoritaarisen hallinnon vaikutusta yksilöön sekä kritisoi samalla sotaa Ukrainassa. Peace, love and Punk.
Punk!-näyttelyn avajaiset ovat 10.5. klo 12-18, jolloin museoon on ilmainen sisäänpääsy. Näyttelyt ovat esillä 10.5.-7.9. ti-pe klo 12-18 ja la-su klo 12-16, sisäänpääsy viisi euroa (5€) muilta kuin Punkmuseon jäseniltä sekä alle 18-vuotiailta. Helsinki-päivänä Punkmuseo on avoinna 12-20 ja sisäänpääsy on ilmainen.
Punkmuseo löytyy osoitteesta Jaakonkatu 3 (Graniittitalo) Helsingin Kampista. Punkmuseon toinen toimipiste löytyy elokuun loppuun asti Turun Runosmäestä (Piiparinpolku 13), missä on esillä Turun ja lähiseudun punk-kulttuuria.
Suomen Punkmuseon kannatusyhdistys ry (Punkmuseo) kerää, tallentaa ja esittelee suomalaiseen punk-kulttuuriin liittyvää aineistoa. Punkmuseo kustantaa myös kirjoja, toimittaa kahta viikoittaista radio-ohjelmaa (RollFM ja Radio Soho) sekä järjestää tapahtumia ja keikkoja ja mitä mieleen juolahtaakaan. Punkmuseolla on seitsemänsataa (700) jäsentä.
Lisätietoja: punk@punkmuseo.fi