Punk Up -näyttely

Näyttelypaikkoja ovat: Elimäenkatu 22, Fabianinkatu 29, Kasöörinkatu 3 (Asemapäällikönkadun puolella kävelysillalla), Kauppakeskus Columbus (Mosaiikkitorin/Vuotalon puolella), Kauppakeskus Arabia (Hämeentien ja Kotisaarenkadun kulmassa), Malmintori, Meripihkantie 3, Mäkelänkatu 54, Porkkalankatu 1, Porthaninkatu 4, Siltasaarenkatu 1, Vanhanlinnantie 5 (ABC).

Punkmuseo raottaa arkistojaan! Eri puolilla Helsinkiä syyskuun ajan toteutettavassa näyttelyssä on nähtävillä esimerkiksi valokuvia, t-paitoja ja rotseja, kaikkea sellaista, joka tavalla tai toisella ilmentää punk-kulttuuria. Näitä voit bongailla syyskuun aikana pääasiassa tyhjien liiketilojen ikkunoissa eri puolilta Helsinkiä. Yllä olevien lisäksi on puolisen tusinaa ns. bonuspaikkaa, joiden sijaintia emme kerro. Etsivä löytää, tai sitten ei, ehkä kuitenkin sattumalta, onnella ja tuurilla. Kierrä kaikki, näe kaikki, silloin kun sinulle sopii!

Useat yhdistävät punkin ainoastaan (”hirveään”) musiikkiin, mutta musiikki oli ja on vain yksi osa punk-kulttuuria. Punk on paljon muutakin. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa tämän yleisiä uskomuksia ravistelleen kulttuurin pintaan ja myöskin siitä syvemmälle. Ihmisiin, paikkoihin, aktiviteetteihin. Iloa, surua, ystävyyttä, yhdessä olemista ja yhdessä tekemistä.

Näyttelyä ovat tukeneet Areim, Avanto, Heka, Helsingin kaupunki, HOK-Elanto, Ilmarinen, Lumo, Newsec, Pallopää, Varma, Stupido ja Svart. Kiitoksia tästä pyyteettömästä kulttuurin tukemisesta. Diggaamme teitä!

Elimäenkatu 22

Potretteja ja poseerauksia.

Fabianinkatu 29

Potretteja ja poseerauksia.

Kasöörinkatu 3 (Asemapäällikönkadun puolella kävelysillalla)

Betonin harmautta ja kuvien värikkyyttä, festarimeininkiä.

Kauppakeskus Columbus (Mosaiikkitorin/Vuotalon puolella)

Pienlehtiä isosti ja normaalikoossa, kuvien kera.

Kauppakeskus Arabia (Hämeentien ja Kotisaarenkadun kulmassa)

Valokuvia ja T-paitoja

Malmintori

Malmintorin kuvissa hengaillaan, kuten torillakin.

Meripihkantie 3

Suuria ja näyttäviä hiuksia sekä kampauksia.

Porkkalankatu 1

KOy Lepakossa mitäs muuta kuin Lepakkoluolaa.

Porthaninkatu 4

Sisältä löytyy myös pari kuvaa, mutta niihin suositellaan tutustumista ainoastaan liikkeen aukioloaikojen puitteissa.

Siltasaarenkatu 1

Keikkoja, menoa ja meininkiä.

Vanhanlinnantie 5 (ABC)

Lamaa bändin syntysijoilla, Puotilassa

10 ajatusta aiheesta “Punk Up -näyttely”

    1. Punkmuseo

      Moi Pekka,

      Toivon mukaan saamme näitä kuvia liikkeelle, miten olemme suunnitelleet ja sellaisiinkin paikkoihin, missä pääsisit sitten tutustumaan!

  1. 80-luvulla tuli hengailtuu ison lauman kanssa.. vieläkin punkkari 52weenä ✌️💛 tyypit

  2. Haa, punkkari minussa elää hamaan loppuun asti 🤩
    MM 60 v keikalle kun tullaan, ehtii varmaan nämäkin kattelemassa käydä.
    Kiitos hienosta työstä!

    1. Hienoa, Sari! Jotkut asiat eivät vain lähde eikä kulu pois, vai mitä? Toivon mukaan nautit näyttelystä eikä sada liikaa kun siihen tutustut!

  3. Andreas Kinnunen

    Moikka! Teidän vuosaaren näyttelyssä on todella kiva printti ikkunassa, voitaisko mahdollisesti ostaa se. Siinä on sellainen punk kundi, mustavalkoinen.

    Terveisin,
    Andreas Kinnunen
    044xxxxxx

    1. Moi Andreas,

      Kiitos mielenkiinnostasi näyttelyämme ja tuota kuvaa kohtaan. Valitettavasti toimintamme on ei-kaupallista museotoimintaa ja arkistossa oleva materiaali (tällä hetkellä) ainoastaan näyttely- yms. käyttöön tarkoitettua ja sallittua. Joten tässä tapauksessa ja tällä hetkellä ainoa mahdollisuus ihailla kyseistä kuvaa on näyttelyssämme ja kohta yleisölle avautuvassa arkistossa.

      Muokkasimme viestiäsi niin, ettei puhelinnumerosi näy kaikille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *