Keikat-seinä

Viime vuosituhannen puolella suurimman osan punkbändien keikoista järjesti yleensä muutama, tai pieni ryhmä, aktiivisia punkkareita. Keikkojen pitopaikkoina oli useimmiten nuorisotalot tai työväentalot, ravintoloihin ja baareihin esiintymään punkbändeillä ei ollut asiaa.

Tapahtumista, kuten keikoista, piti tehdä poliisilaitokselle riittävän aikaisin maksullinen Huvilupahakemus. Hakemuksessa piti kertoa esiintymispaikan lisäksi tiedot esiintyjistä sekä tilaisuuden järjestysmiehistä. Hyvin usein järjestysmiehet olivat vain paperilla olemassa, sillä ilman riittävää määrää täysi-ikäisiä järjestysmiehiä ei tilaisuutta voinut järjestää, joten tutuilta täysi-ikäisiltä ruinattiin lupaa mainita nimi ja hetu lupahakemuksessa.

Poikkeuksetta keikoille tuli yleisöä ympäri Suomea, ja usein ilman tietoa mahdollisesta majoituksesta. Joskus keikkapaikkaan saatiin majoittaa pitkien teiden kulkijoita ja bändien jäseniä, mutta usein lähistön kerrostalojen rappukäytävät täyttyivät väsyneistä juhlijoista. Onnekkaimmat pääsivät yöpymään tuttaviensa luona. Ja aika usein ei-niin-onnekkaat joutuivat yöksi putkaan.

Punkkeikan hikistä ja paikastaan taistelevaa yleisöä Dischargen keikalla Lepakossa 25.4.1983. Kuvan otti sekä Punkmuseolle lahjoitti Timo Mehtäläinen.

W.D.M. soittaa 1.9.1984 Vaasan Nuorisotalolla Vaihtoehdon järjestämällä keikalla, johon piti saapua myös englantilainen Disorder. Kuvassa vasemmalta oikealle Matti Saineen (Masa) kädet, Jari Erhström, Tommy Löfholm (Snoro), Pasi Sistonen (Pökki) ja Tom Snickars (Tomppa). Kuvan otti ja Punkmuseolle lahjoitti Timo Kiippa.

Lepakon hautajaisten keikkajulisteen kulmissa näkyvät tahrat johtuvat sinitarrasta, jolla yleisesti kiinnitettiin julisteita ja kuvia seinille. Ajan mittaan sinitarran nesteet imeytyivät paperiin aiheuttaen näkyvät tahrat. Julisteen Punkmuseolle on lahjoittanut Kenneth Nyberg ja Lepakon hautajaisten muistelukeikan mainoslehtisen (flyer) on lahjoittanut Risto Eronen.

Keikkoja mainostavia lehtisiä (flyer) tehtiin myös, vaikka näille ei ollut kunnon paikkoja missä niitä olisi voinut jaella. Tietoja vaihdettiin kuitenkin aktiivisesti kirjeitse ja flyerit kulkivat kirjeiden mukana ympäri Suomea, joskus jopa kattavammin kuin varsinaisen keikkapaikkakunnan sisällä. Flyerit Punkmuseon kokoelmiin on lahjoittanut Risto Eronen sekä Seppo Stenman.

Keikkajulisteoriginaali. Keikkajulisteen pohja on rasteroitu, jotta valokopioitaessa keikkajulisteita kuvat toistuisivat mahdollisimman hyvinä. Julisteen alaosa on yksinkertaisesti kirjoitettu käsin ja liitetty julistepohjaan sinitarroin (huomaa sinitarran ajan mittaan aiheuttamat läiskät!).

Lama keikalla Lepakon Mustassa salissa, ehkä lokakuussa 1982. Kuvassa jalalla koreasti laittavat mm. Kirsi Sundholm, Juha Skuugin Skukin, Harri Jäntti (Rane, Rane Raitsikka) ja Jack Mikael Laine (Jonza). Kuvan Punkmuseon kokoelmiin lahjoitti Pasi Nikander.

Painajainen Vaasan Nuorisotalolla 2.2.1985 Vaihtoehdon järjestämällä keikalla. Kuvassa basson kaula ja käsi kuuluu Arto Toikkaselle (Luigi), taustalla Marko Rissanen (Nalle) ja etualalla Jukka Räsänen (Räyskä). Yleisöä lavalta siivoaa Petri Lintala (Lintsu). Kuvan otti Todor Sebastian ja sen Punkmuseolle lahjoitti Kai Haaga.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *