Kadonneen niittirotsin jäljillä

Kipin nahkarotsin ensimmäinen ”design” 1982.

Runsa viikkoa sitten pidimme Taiteiden yönä Punkmuseon ovet auki aina iltakymmeneen asti. Väkeä ja vierailijoita oli kuin pipoa (mitä ”kuin pipoa” muuten tarkoittaa? .. ), välillä oli jopa kunnon tungostakin. Oli hienoa huomata, kuinka moni löysi jostain listauksesta ja päätti vierailla Roihupellossa, missä ei ollut Punkmuseon lisäksi muuta tapahtumaa kuin Elmun järkkäämiä bändejä pihalla. Soi siellä vähän punkkikin.

Monet ihastelivat ja ihmettelivät esillä olleita niittirotseja. Moni asiaa tuntematon myös hämmästeli näiden painoa, jota niitit (ja pultit) lisäävät melkoisesti, kun niillä oikein koristelemaan ryhdytään. Takki painoi helposti useamman kilon, joten voitte uskoa, että ei ollut ainoastaan henkisesti rankkaa olla punkkari, fyysisesti myös.

Kohta Taiteiden yön jälkeen sain varmuuden, ettei oma vanha nahkarotsini löytäisikään tietä Punkmuseon kokoelmiin. Kesän verran tuo toive eli, mutta sammui viikko sitten.

Oma ensimmäinen sotisopani ei ollut ns. rotsi, vaan nahkatakki, hiha- ja vyötäröresorein. Tai, olihan sitä ennen ollut rintanapein ja tussikirjoituksin koristeltu farkkuliivikin, jotka olivat 1970-luvulla suosittuja. Nahkatakkini koristelin, tai kuten jotkut sanoivat, pilasin, niitellä ja valkoisella nahkamaalilla. Kohta kuitenkin sain säästettyä rahat oikeaan nahkarotsiin ja tilattua Englannista ison läjän kartioniittejä.

Muistan vielä ensimmäiset reiät niittejä varten, jotka tein keittiösaksilla, varoen repimästä liian suuria reikiä. Samoin ensimmäiset sivelyt valkoisella nahkamaalilla pelottivat, sillä taituroitujen tekstien piti onnistua kerralla. Tätä itse koristeltua ja omien suosikkibändien nimiä toitottavaa niittirotsia tuli sitten kannettua ylpeydellä. Takin ulkoasu uudistui säännöllisin väliajoin eikä enää pensselin käyttö tai niitin reikien teko ollut niin justiinsa. Kunhan pysyivät, sekä maali että niitit.

Jossain vaiheessa opiskelemaan lähtiessä, taisi olla 1985, tulin myyneeksi takkini Rikulle. Summa ei ollut edes kovin suuri. Hetken kaduin tätä kauppaa, mutta vuodet ja maailma nopeasti peittivät tämän vaatteen ajan hiekkaan.

Viime vuonna kaivelin vanhoja valokuvia ja negoja Punkmuseota varten ja löysin vanhoja Häkä-nimisen yhtyeen ”promokuvia”, jotka olin ottanut. Lähetin näitä kuvia Rikulle ja samalla ryhdyimme vaihtelemaan harvakseltaan viestejä. Eräässä postissa kysyin rotsini kohtaloa ja aikansa muisteltuaan Rikun mieleen nousi sekä rotsi että sen mahdollinen sijainti, mökillä. Sieltä se vielä löytäisi tiensä Punkmuseoon, jahka kaverin tie veisi Pohjanmaalla käymään.

Tuntui uskomattomalta, että lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen rakas nahkarotsini löytäisi tavallaan tiensä takaisin, tai siis museoon, jonne olisin itsekin sen lahjoittanut jos se olisi minulla ollut. Jokin aikaa sitten Rikulle kävi ilmi, että hänen veljensä oli myynyt juuri tuon takin jollekin eikä perään soittelu enää auttanut, se oli matkannut eteenpäin, ties minne. Vasta nyt, 38 vuotta myöhemmin, se oli lopulta lipunut sormieni ulottumattomiin.

Muutama näistä kuvan takeista on koristeltu ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla.

Punkmuseoon on kertyy yhä enemmän myös vaatetusta. Etenkin t-paitoja on aikamoinen kokoelma (ei tarkoita, etteikö lisääkin voi tulla!), mutta myös niittirotseja sekä muita hc-tyylin vaatteita, aina housuja ja maihareita myöten. Mutta yksi omalle ajalle tyypillinen vaate puuttuu kokonaan kokoelmista: farkkuliivi, usein koristeltu rintamerkein sekä tussilla tai liiduilla koristelluin tekstein. Onkohan näitä 1970-luvulla yleisiä vaatteita enää olemassakaan, siis noita 1970- ja 1980-luvulla käytössä olleita?

Vaatteet olivat (myös) aatteet, joten nämä ovat hyvinkin arvokas osa Punkmuseon kokoelmaa, kertoen ajasta, mieltymyksistä ja kapinallisuudesta. Ellet mahdu enää omaan vanhaan sotisopaasi tai olet kyllästynyt niittien painoon, lahjoita vaatteesi ja asusteesi Punkmuseolle. Voimme taata, että jokin päivä ne ovat vielä esillä ja yleisön ihmeteltävissä.

– Kipi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *