Joey Luumäki & Tappajatomaatit (kuva: Laitio-Ramone).

Jeke:

Lauantai: Elämää suurempia tunteita

  Illan juontajana toimi kovasti viikonlopun eteen urakoinut Joey Luumäki. Ensimmäisenä hän piikkasi lavalle kuopiolaisen Jack Addictin, jonka M!ka oli kutsunut paikkaamaan James Puhto Reniä, joka joutui perumaan osallistumisensa. Itse olin kuullut bändin musiikkia ainoastaan My Spacen välityksellä. Livenä homma toimi paremmin kuin demona ja heput saivat takuuvarmasti uusia ystäviä.

Punk Kuopio esittää: Jack Addict (kuvat: M!ka).

The Tarjas oli vuorossa seuraavana. Näin yhtyeen ensimmäistä kertaa kvartettina ja ehyellä kokoonpanolla, kun Kuopion keikalla bändi soitti triona Pajunen rummuissa. Nyt Matti oli kannuttamassa ja Juuso kitaroi Veskun rinnalla. Timo juhlisti synttäreitä soittamalla Ottawa Senatorsin pelipaita päällä. Muuten komea paita, mutta kannua sillä ei päästä kohottamaan ainakaan tänä vuonna.

The Tarjas (kuva: M!ka).

Tarjas parantaa meininkiään koko ajan. Nyt kun levyäkin oli ehtinyt kuunnella ja tutustua biiseihin, löysi itsekin uusia puolia kappaleista. Setistä löytyy jo monia tarttuvia ja energisiä ralleja. Petra hei on silti The Tarjasin setin ehdoton ykköshetki. Hyvän sovituksen ovat pojat The Queersin Debra Jeaniin tehneet. Kuulin paljon positiivista palautetta The Tarjasin vedosta ja ne kehut olivat paikallaan.

Sitten lavan valloitti Himanes ja oma sykkeeni nousi maksimiin. Nähtyäni bändin viisi edellistä keikkaa putkeen, tiesin, että jätkät ovat aivan huikeassa soittovireessä. Ensimmäisen tulemisensa aikaan Himanes soitti omien sanojensa mukaan ramopunkin ykkösdivarissa. Nyt yhtyeellä on näytön paikka. Keikkavireensä perusteella Himanes on tällä hetkellä aivan ramopunkin Valioliigan keulilla. Seuraava levy ja sen saama vastaanotto näyttää suunnan eteenpäin. Olin itsekin hehkutellut Himanesin huikeaa energiaa jo etukäteen ja hienosti heput vastasivat haasteeseen. Nakkasin hetken mielijohteesta tallentimeni Rikun kitaravahvistimen päälle ja tuo huikea keikka on nyt sitten yllättävän hyvätasoisena livenä ikuistettu.

Himanes energiaa (kuvat: M!ka).

Surffaan radioaalloilla toimii nykysetin avausraitana, jota seuraa Pertun kopistelut ja nimikkobiisi H-I-M-A-N-E-S. Perussettiä oli jouduttu hieman karsimaan tiukkojen aikataulujen vuoksi, mutta jäljellä olevat muodostivat hyvän kattauksen bändin koko kaaresta. Sä tahdoit mennä, edusti uutta tuotantoa ja tuli hyväksytyksi myös juhlakansan taholta. R-koodi tiivisti sen, mistä koko viikonlopun ajan oli kyse: ramobileistä. Kun kaupunki on hiljaa –biisin viimeinen sointu iskettiin, alkoikin varsin hengästyttävä rupeama, kun ilman taukoja tuli perä perää  Beibi sua odotan ja Ratsian klassikko Ole hyvä nyt. Pertulla ei meinannut välillä pipo pysyä matkassa ja se saikin viimein lentää vaihtoon. Saku nuiji rumpujaan juhlakravatti väpättäen, Aki iski yleisöön eloa nyrkki ilmaa halkoen ja Riku rouhi kitaraa ja pelehti juhlakansan kanssa sen minkä kerkesi. Mykkäkoulun päättäjäisten parhaita kappaleita edustava Mikä siinä maksaa sai jälkeensä toisen illan uusista biiseistä: Tää tulee sydämestä, oli jo saanut Mikkelissä ja Lutakossa lämpimän vastanoton ja yleisön taputtamaan jo biisin aikana. Vastavirran juhlakansa oli täysillä Himanesin mukana kertosäkeessä ja kappaleen suvantokohdassa, jossa Aki kitaroi maailmoja syleilevästi. Suvantokohdan rytmikkäät ”Hei! Hei! Hei!” –huudot olivat ehkä koko viikonlopun äänekkäimmät. Vaikka teksti eläytyykin Himanesin sielunmaisemiin, on kertosäkeeseen ladattu R-koodilla selkeä viesti koko ramopunk-skenelle, jolle se on omistettu. No, tuon kappaleen aikana itselläkin koitti se perinteinen tunne voittaa järjen -hetki ja pieni performanssi siinä tuli heitettyä Rikun rinnalla spontaanisti taustakiljumalla. Kiitos ja anteeks! Sen yhteishuudon voima oli varsin tunteikasta kokea ja osoitti, että meillä oli Sakun kanssa ilmeisesti oikea näkemys tuon biisin mahdollisuuksista.

"Viva Himanes" (kuva: M!ka).

Kun yleisö oli aivan villinä, oli myös bändi liekeissä. Matkalaulu kulkee aivan hillittömän hienosti ja komeasti. Kappaleen taustahuudot ovat kerrassaan yksinkertaisen nokkelia. Loppukirin aikana myös Manne vallan riehaantui ja taikoi muun muassa Akille uudet rytmimunakkaat nännien paikalle. Varsinaisen setin lopuksi Himanes esitti Rikun laulaman Ramones-coverin, Mä haluun elää ja bändin alkuaikojen helmen, Kellarista studioon. Sitten setti oli ohi ja ei kun lauteilta veks. Mutta vain hetkeksi. Hurjien kannustushuutojen siivittämänä Himanesin aina sympaattiset soittajat loikkasivat encorelle ja veivasivat yleisöltä jalat alta. Rokkilukio, Sähkis ja Pogoomaan vain lisäsivät roihua. Sekä yleisö, että yhtye panivat parastaan eli kaikki peliin. Keikka oli kerrassaan hieno ja mieleen jäävä kokemus. Samaa se oli Himanesistakin, sillä vaikka soittoaika oli jo ylittymässä, räväytti bändi vielä bonuksena napakan Kyyvesi kutsuu –klassikon. Viva Himanes! Jottei jäädä aivan kritiikittömäksi, niin sitä virittelyä voi kai vielä tiivistää.

Himanesin setin jälkeen olin itse kuin vaatteet päällä uimasta tullut ja oli pakko hetki palautella taka-alalla. Kakkahätä -77 meni siinä osaksi ohikin, mutta onnekseni kerkesin seurata heitä salin perältä. Kakkiksella on ovela tyyli vetää ikään kuin soolokitaraa koko ajan laulun alla. Se sopii heille hyvin.

Chemo kurkkaa mitä on tullut tehtyä (kuva: Laitio-Ramone).

7-vuotis bileiden viimeisenä esiintyjänä oli Joey Luumäki & Tappajatomaatit. Hyvän nimen soittajat ovat keksineet ja lisukkeiksi nasevia taiteilijanimiä, kuten Kuju Ketsuppi rummuissa, Chemo Tomato kitarassa ja Pete Pomodoro bassossa. Tappajatomaateilla oli myös levynjulkistuskeikka, sillä he saattoivat julki yhdeksän kappaleen äänitteen, jota sai varata ennakkoon. Kyseessä on siis tuleva keräilyharvinaisuus. Tuotolla avustettiin tapahtuman järjestelykustannuksia.

Maailman historian ensimmäisenä Tappajatomaattien live-biisinä kuultiin Kaipaan sua. Tappajatomaattien 16 kappaleen setti sisälsi kahdeksan M!ka –ep:n kipaletta ja seitsemän Ne Luumäkien tuotannon edustajaa, joista viimeisenä encorena kuultu Tappajatomaattien hyökkäys sopii hyvin bändin ohjelmistoon. Setin keskivaiheilla kuultiin myös Luonteri Surfin ikiklassikko, Peruskallio, joka myös siivitti juhlakansan villiin yhteislauluun. Nyrkkimeri yhtyeen edessä pysyi ryhdikkäänä koko setin ajan ja osoitti yleisön ottaneen bändin heti omakseen. Kun Joey ehtii nikkaroida lisää biisejä, harvenee varmaan Ne Luumäet osasto setistä jonkin verran. Ei mun tyttöni kuollut jäi melodiana helposti päähän soimaan, samoin kuin M!kan suuntaan kallellaan oleva Villi, villi itä ja Sopimatonta. Juhlat saivat arvoisensa upean päätöksen.

Joey Luumäki ja Tappajatomaatit aloittamassa ensimmäistä keikkaansa ja ensimmäisen levynsä julkaisukeikkaa. (kuva: M!ka).

M!kan järjestämä tapahtuma osoitti, että ramopunk todella elää pienoisessa nosteessa. Täysi tupa viikonlopun molempina päivinä kertoi, että tällaisille tapahtumille on tilausta. Kaikkihan eivät tykkää mistään ja tämäkin vuodatus on helppo listiä pelkäksi hymistelyksi. Mutta suurelle osalle paikalla olijoita kattaus osui ja upposi kahvaa myöten. Tykkäsin olla mukana. Oli hienoa huomata, kuinka esiintyjät olivat ikään kuin yhtenä leveänä rintamana, jotka kukin vuorollaan pistivät parastaan. Jokainen bändi oli varmasti jonkun ykkössuosikki ja se on hyvä asia. Sehän kertoo tason leveydestä. Monet soittajista olivat oman vuoronsa jälkeen etulinjassa fanittamassa seuraava esiintyjää ja siinä on tämän porukan vahvuus. Yhteispelillä mentiin. Elämä on punkin lisäksi myös joukkuepeliä. Ei noin hyviä esiintyjiä kannatakaan alkaa vertaamaan tai kilpailuttamaan keskenään. Tapahtuma sai myös mukavasti julkisuutta paikallisradiota myöten, mikä antakoon uskoa myös bändeille, myös uusille tulokkaille. Henkilökohtaisesti voin tunnustaa, että en ole eläessäni ollut mukavammissa bileissä. Kokonaista kolme päivää parasta musaa, mitä kuvitella saattaa, ihania ihmisiä ympärillä ja koko ajan sellainen mukava fiilis. Voi veljet!

Iltahan ei todellakaan päättynyt valomerkkiin Vastavirralla. Sitkeimmät sissit jaksoivat vielä monta tuntia pilkun jälkeen. Mainittakoon, että ne vedonlyöjät hävisivät vetonsa raskaimman jälkeen, sillä vedonlyönnin kohde oli ehkä ”the last standing man…”

Omasta puolestani haluan lausua lämpimät kiitokseni M!kalle vaivannäöstäsi, Vastavirran henkilökunnalle ystävällisestä palvelusta, jokaiselle soittajalle ikimuistoisista elämyksistä ja kaikille ennestään tutuille kuin myös uusille tuttavuuksille sekä mukana pomppineille iso käsi. Näillä elämyksillä jaksaa pitkälle. Kiitos!

Nää muistot syvään kätketään sieluun, mä tunnen sen

Mä niitä varjelen, pois heitä en