www.ramopunk.com

Tapio

Tapio-etusivulle

 

Share |

Junnu eli J-P Pellinen 2009 (kuva: M!ka)

Tapion tarina

Vaikka Tapio soitti ensimmäisen keikkansa Ramopunk-piknikillä Juvalla kesällä 2006, ulottuu bändin tarina paljon kauemmaksi menneisyyteen. J-P Pellinen esitteli tuoreen bändin menneisyyttä vuoden 2006 Ramopunk-piknikin keikkaraportissa näin:

Tapio syntyi Suolahdessa jo reilut kymmenen vuotta sitten jolloin aloimme paukuttamaan varsin punkhenkistä musiikkia. Ensimmäinen biisimme oli nimeltään Antinatsi. Treenailimme muistaakseni jonkun vuoden. Noilta ajoilta on säästynyt jopa yksi nauhoituskin josta käy ilmi, että musiikkimme on nykyään melko erilaista. Toivottavasti parempaa...

No, soitto taukosi kun jätkät lähti oppimaan tappamisen jaloa taitoa armeijaan ja sen jälkeen vielä ammattiakin. Silloisesta kokoonpanosta me Jyrin kanssa olemme jämähtäneet Tapioon, muut ovat onnistuneet pääsemään elämässään eteenpäin.

Nykyinen Tapio sai alkunsa noin puolitoista vuotta sitten kun Jyri ja Sami alkoivat kahdestaan rämppäämään punk-klassikoita Korpilahden takamailla sijaitsevassa treenikämpässämme.

Jostain kumman syystä he päättivät pyytää myös minua mukaan, ja niin Tapion taival tällä musiikin mutkaisella polulla sai alkunsa.

Ensimmäisen biisimme sanat tein matkalla Suolahdesta Korpilahdelle Samin ajaessa. Kyseinen biisi oli piknikilläkin kuultu Ei paljon paina. Nykyään omia biisejä on koossa noin kymmenkunta.

Basistien kanssa meillä on ollut ongelmia ihan riittävästi, lähinnä treeneissä käymisen liittyviä. Toivottavasti Tero jaksaa kanssamme kauas tulevaisuuteen. On muuten jo neljäs basisti puolentoista vuoden aikana

Tero on antanut musiikkiimme aivan uutta potkua, on hyvä että bändissä on edes yksi, joka oikeasti osaa soittaa….

Tapion sydämeen mahtuu tasan kaksi ämmää, nimittäin musiikki ja makkara. Treeneissä soittelemme noin pari tuntia ja tunnin syömme makkaraa. Kyseinen traditio kuvastaa aika hyvin myös suhtautumistamme musiikkiin. Musiikista pitää myös jäädä hyvä maku suuhun. Siitä syystä jätämme ryppy otsassa rymistelyn muille ihan suosiolla ja keskitymme hauskanpitoon.

Tapio tänään:

Jyri Hellevuo, laulu ja kitara 

J-P Pellinen, kitara 

Sami Väisänen, rummut

Tero Hintikka, basso

J-P Pellinen (Tapio)

 

Kävijälaskuri