Ne Luumäet

Takaisin Ne Luumäet -keikkaraportin etusivulle

Jeke:

Rokkihoitoa Ruisrokkaajille

(Kuvat: Ilpo ja Jeke)

Ne Luumäet (kuva: Ilpo)

Rokkihoitoa Ruisrokkaajille

Ne Luumäet tuntuivat tuovan auringonpaisteen mukanaan, saapuessaan lauantaina Ruisrock-alueelle. Festivaalikeikka on aikataulullisesti tiukka veto ja bändin jäsenten aika kuluikin lähinnä teknisten valmisteluiden kanssa. 14 vuotta sitten lopettaneeksi bändiksi Ne Luumäet osoitti ihailtavaa rutiinia, eikä keikkajännitystä ilmennyt millään muotoa. Rento ja hyväntuulinen puheensorina täytti Ne Luumäkien pilttuun joka hetki aina viimeisiin keikkaa edeltäneisiin huulenheittoiin saakka. Jokainen jäsenistä valmistautui omalla tavallaan ja viimein olikin aika kokoontua yhteen ja suunnata kohti Paviljonkilavaa. Kuusi nahkatakkista kundia tennareissaan kapuaa yhtä jalkaa lavan takana nousevan rampin ja näkee lavan edessä vellovan ihmismassan. Vielä viimeiset verryttelyt ja viisi vallatonta veikkoa olivat valmiina tulta päin. Kuudes kaivoi esille kameransa ja alkoi räpsiä kuvia, maastoutuen lavarekvisiitan sekaan.

Siinä on punk Kari avasi historialliseen päiväykseen osuneen keikan. Jo muutaman tahdin jälkeen seurasi kuitenkin ongelmia, kun Hekon kitara laukesi. Soitto jatkui kuitenkin samalla varmuudella, kuin jos junasta tipahtaisi yksi pyörä, eli ei siinä jääty vikisemään, vaan jyrättiin eteenpäin. Kun rokkijuna oli saatu liikkeelle, seurasi Laki ja järjestys -levyltä peräisin oleva kolmen biisin kavalkadi. Leena, Tuomari ja Motelli. Yleisö eli lavan edessä mukana naamat virneessä. Nyt saatiin sitä, mitä varten oli tultu pitkienkin matkojen päästä: Rokkihoitoo!

Motelli avasi samalla kauhuosion, joka jatkui Verta ja luita – levyn kauhuklassikoilla Mä en haluu mennä alas kellariin, Tappajatomaatit ja 2000 raivohullua. Oman annoksensa kauhua toi hetki, jona Joey yllättäen nosti kädet pystyyn ja kävi kesken laulun kierroksen takavasemmalla. Saattoihan siinä hieman sanoja unohtua hetkeksi, mutta lattiamonitorista tuleva rumpusoundihan se siinä oli hukassa, jolloin Joey ei pystynyt kunnolla kohdistamaan lauluosuuteen lähtöä. Pieni tarkistuskierros oli paikallaan ja homma saattoi jatkua, tosin soittohan jatkui koko ajan ja lavalle maastoutunut kuiskaajakin ”kuiskasi” hädissään laulua eteenpäin niin, että pelkäsi sen kuuluvan alas asti. Muutamat pikku kommellukset eivät tunnu missään silloin, kun asiat ovat oikeassa arvojärjestyksessä. Rock-juna jatkaa kulkuaan.

Haara-asennot levisivät sitä mukaa, kun keikka eteni (kuva: Jeke).

Ne Luumäet näytti jälleen kerran rokin soittamisen kaapin paikan. Yksinkertainen on kaunista ja tarttuvat melodiat toimivine, nasevine teksteineen uppoavat tajuntaan kuin nuoli omenaan. Kaiken lisäksi äijät tietävät millä tavalla lavalla näytetään hyvältä. Nytkin haara-asennot levisivät sitä mukaan kuin keikka eteni. Peten ja Hekon yhtäaikaiset, Ramonesilta lainatut loikat lattiamonitorien päälle, ovat lavashow’n kermaa. Sekään ei riitä, että liikkeet ovat hyvänäköisiä ja hyvin ajoitettuja. Myös ilmeiden on oltava tilanteen tasalla. Ne Luumäet oli siinäkin asiassa maailman paras. Niinpä tälläkin kertaa Finskin ja Hekon kasvo- ja lavajumppa oli sykähdyttävää seurattavaa. Varsinainen Masa Niemi ja Esa Pakarinen duo…

Finski ja Heko "Masa Niemi ja Esa Pakarinen duo..." (kuva: Ilpo)

Ällikällä kuuluu hitaiden biisien nerokkaimpiin luomuksiin. Hienoa, että se oli saanut pysyä keikkasetissä. Settiinhän oli koottu ennätysmäärä hitaita kappaleita. Tyttöystävä johdatti rokkikansan shokkihoitoon, josta päästyään Pete ilmoitti olevansa Lentäjän poika. Keikka oli tasan puolivälissä.

Pete Luumäki: ”Isäni on lentäjä!" (kuva: Jeke).

Klassikot jatkuivat. Sheena se taas upeine modulaatioineen sekä komeasti rokkaava Kadunlakaisija johdattelivat Rokkitähteen, joka oli sikäli merkittävä kappalevalinta, että siinä mainitaan Turku. Finskillä oli pienoisia vaikeuksia osua kitaralla oikeaan kohtaan siinä pienessä kaksiäänisessä koukussa, joten kun sormi viimein osui oikeaan kohtaan, muisti Heko herrasmiehenä käydä oikein kädestä pitäen onnittelemassa oivasta onnistumisesta.

Niksulaan -biisin aikana ei onneksi näkynyt valkotakkisia setiä lähimaillakaan. Niksulaan tai lähimpään rauhoittamoon olisi roudattu koko riehuva nahkatakkisten meri. Muutoinkin Verta ja luita -levyn biisit toimivat hyvin setissä. Sen jälkeen olisikin työnantajien liiton edustajien ollut syytä olla paikalla, kun koko villinä riehunut yleisö hoilasi täyttä kurkkua haluavansa töihin virastoon. Ramo-kansan kansallislauluihin kuuluva Onnellinen perhe jatkoi yhteislaulua. Maauimalaan vei kauniissa suvisäässä pogonneen yleisön surfpunkpop – taivaaseen ja keikan kruunasi kaikkien kesäbiisien äiti: Kesäloma on kesällä.

Tässä vaiheessa Ne Luumäkien festarisetti oli tullut päätöspisteeseen. Yleisö villiintyi huutamaan encorea ja kauas kantanut kailotus palkittiin, kun Luumäet kirmasivat takaisin vielä viimeiseen rypistykseen.

Perinteinen keikanaloitus – kappale Niinkuin ennenkin kuultiin encoren ensimmäisenä rallina. Toiseksi viimeinen spiikkaus jätti ikuisen muistijäljen syntymäpäiväänsä viettäneen Katin mieleen, kun Joey kuulutti: ”Kati täyttää tänään … vuotta, mutta punk rock 30. Hyvää syntymäpäivää punk rock”! Viimeisenä kappaleena kuultiin Peten täysosuma: Nähdään. Kiitos yhtyeelle toivebiisin toteutumisesta. Loogisestikin tuo moniselitteinen hokema sopi Ne Luumäkien hetkellisen comebackin viimeiseksi lauluksi. Se oli siinä. Ei edes yleisön ponnekkaat Läski! – huudot voineet muuttaa sitä tosiasiaa, että Ne Luumäet oli soittonsa soittanut. Yleisö oli tyytyväinen hienoon keikkaan. Hienoa oli nuorten jäsenten määrä ja osallistuminen yleisössä. Henki elää. Voin vain kuvitella sitä harmin määrää, mikä jyskyttää keikan missanneiden ramopunk-aktiivien nupeissa. Hieno sää, keikka, hieno yhtye, hieno yleisö: upea yhdistelmä.

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Rokkitähti (kuva: Jeke)

Suomalaiseen rock-kulttuuriin on jälleen syntynyt otsonikerroksessa olevaa reikää isompi aukko. Ne Luumäet tulivat, soittivat ja poistuivat voittajana lavalta.

Lavan takana olo oli hetken haikea, mutta pian taas normaali huumori kukki ja vatsalihakset saivat kyytiä. Yhtyeen jäsenet ovat paitsi armottomia supliikkimestareita ja huumorimiehiä, myös ihailtavalla tavalla jalat maassa olevia suuria ihmisiä. Siinä, missä Ruisrockissa soittanutta japsituotetta ei saanut kuvata nimmarisessiossa kuvaustilanteeseen nähden liian kevyen meikin takia, Luumäen veljekset loistivat luonnollisuudellaan. Ei merkkiäkään mistään diivailusta. Päinvastoin, muutama fani tehtiin ikionnellisiksi, järjestämällä pieni joukkuekuvasessio ennen hajaantumista muihin kuvioihin.

Kiitokset kaikesta Ne Luumäet – yhtyeen jäsenille! Nähdään, kunnes jälleen tapaamme…

Jeke