Ne Luumäet

Takaisin Ne Luumäet -keikkaraportin etusivulle

Minna E:

Teini-ikä uusiksi tunnissa

(Kuvat: Jari-Pekka Laitio-Ramone)

Kaide Luumäki (kuva: Jari-Pekka Laitio-Ramone).

Teini-ikä uusiksi tunnissa

Rakas päiväkirja, miulla on yks juttu, joka miun on ihan pakko kertoo...

Aurinko paistaa, kenkien korot painuvat hiekkaan, tuuli heiluttelee tukkaa minne lystää. Kaikkialla hymyjä, naurua, halauksia ja suudelmia. Portin vieressä kivasti ruskettunut, paidatta seisoskeleva poika, joka tarjoaa auringossa lämmennyttä roseviiniä. Askel askeleelta tunnen palaavani taaksepäin ajassa – ja sinne ne vuodet, huolet ja rypyt putoilevat Ruissalon rantatien varrelle. Askel on kevyt, suunpielet kohoavat kuin itsestään ylös. Tekee mieli tanssia. Festarialueen kaiuttimista kuuluu kuitenkin askeleita kiirehdyttävä kuulutus: Pian Paviljokilavalla alkaa ainutlaatuinen konsertti, kun lavalle nousevat Ne Luumäet.

Ennätän lavan edustalle juuri sopivaan aikaan, sillä lavalla häärivät vielä roudarit työssään, mutta melko valmiilta kattaus alkaa näyttää. Eturivi on kuitenkin harmittavan täynnä, niin -- täynnä reilusti alle kahdenkymmenen olevia poikia ja tyttöjä! Harmittavaa siksi, että suunnitelmissani toki oli, että kun ”tähti saapuu kaupunkiin, mä rynnin konserttiin, aina pungen eturiviin, ehkä yllän saappaisiin, ja mä oon niin onnellinen, tähden nään, oon niin onnellinen, se nään”.

Hetkellinen harmitukseni kakkosrivin paikasta haihtuu nopeasti, sillä Ne Luumäet ryntäävät lavalle! Siinä ne nyt on, hengähdän ääni vapisten. Ja samassa ilmaa halkoo tuttu, energinen, hyppimään pakottava saundi sekä sanat: ”No Paraisilla lapset lähtee surffaamaan meren rantaan, on surffilaudat ja suuntana diskoteekki go go...”

Hekolla ja Petella oli soiton lomassa aikaa myös nojailuun (kuva: Ilpo).

Biisit vaihtuvat tiuhaan, ja ilmassa raikavat ainakin kesäherkut Maauimalaan ja Kesäloma on kesällä sekä meidän teinien ammatinvalintaa ohjailevat biisit: Mä tahdon töihin virastoon, Tuomari, Lentäjän poika ja Kadunlakaisija. Ammatinvalinta pyyhkiytyy kyllä nopeasti päästäni, kun silmilleni hulmahtaa puoli metriä hyväntuoksuista eloveenatukkaa, joka on kiinnittyneenä parikymppiseen, aurinkolasipäiseen poikaan. Ja kun tuo ”joka tytön festariunelma” väläyttää hammaskalustonsa auringonpaisteeseen ja tarjoaa minulle vielä paikkaansa eturivistä, niin luulenpa, että ”sanoit mulle jotain aika terävää, mä vastasin varmaan ”hä?”. Luulin meneväni sekaisin ja niin mä meninkin. Beibi sä – sä lyöt mut ällikällä”.

Lämmin ilma, kuuma meno ja rakkautta hohkava yleisömeri lämmittänevät lavalle saakka, sillä Joey painaa kiharoiden kehystämät kasvonsa aika ajoin vaaleansiniseen pyyhkeeseen... Eikun miunhan piti kertoo siitä musiikista! Niin, tyrmäävän vakuuttavaa menoa tarjoilivat biisit Motelli, Tappajatomaattien hyökkäys, 2000 raivohullua, Anna anna shokkihoitoo. Ne kyllä vakuuttivat, ettei lavan taustalla roikkunut Punkrock 30 vee – seinävaate sen takia, etteikö yleisö muuten olisi tajunnut, mistä on kyse. Ja kun Ne Luumäet soittivat: ”Hyvää syntymäpäivää, punkrock...”, niin silloin miekin tunsin olevani lähes täysi-ikäinen...

Vaikka keikan aikana kuultiin myös rajumpia sanoituksia, kuten ”Kun maailma on mätä, kaikkialla hätää, raiskausta, sotaa, nälkää, murhaa...” , niin rinnassa pamppaileva sydän tiesi, että ”tänään ei tarvii olla onneton, sillä meillä jälleen koossa on, onnellinen, onnellinen, onnellinen perhe...”

Bändi lopetti settinsä Ne Luumäille sopivan ironisesti biisiin, jonka viestiä ei tarvinnut blondimmankaan kauaa miettiä: ”Nähdään, just sillä tavalla ettei enää koskaan tavata, nähdään, just sillä tavalla ettei enää koskaan tavata. Nähdään, nähdään. Ei varmaan nähdä enää.”

Ja sitten Ne olivat poissa. Ikuisesti? Teinitytön sydämeen piirtyi zikzak-viiva ja paidan sisältä kuului vain pieni ”raks”, kun sydämen puolikkaat kaatuivat erilleen. Tosin ehkä yleisökin saa hieman mennä itseensä, ellei bändi enää palaa. Kukapa haluaisi nousta lavalle enää koskaan, kun loistavasti vedetyn ja viimeiseksi julistetun keikan jälkeen saa kuulla tuhatpäisen yleisön huutavan peräänsä: ”Läski, läski, läski...”

Minna E