www.ramopunk.com

Ramopunkit keikoilla

Ramopunkit Puustockissa 2007

Juva 20.-21.7.07

Takaisin Puustockin -keikkaraportin etusivulle

Jeke:

Ramopunkit Puustockissa 

Kuvat: M!ka

Piknikillä (kuva: M!ka).

Jeke:

Ramopunkit Puustockissa

Elävien Häiriköiden ilta

Aurinkoisessa säässä käynnistynyt Puustock käynnistyi perjantaina kuin maailman tehokkaimman käsiaseen, Magnum 44:n laukaus, kun lavalle sujahtivat humanoidin lailla Häiriköt. Aloitusrepliikkini meni vaihtoon, kun Länsi-Savon toimittaja käytti näköjään markkinoimani aloituslauseen sellaisenaan omaan juttuunsa. Häiriköillä oli myös yllätys yleisölle, sillä Osku Häirikkö oli vaihtunut Retkibanaanista tuttuun Juusoon. Juuso oli jo keväällä basistikuvioissa mukana, mutta viimeisin kutsu mukaan kävi noin kuukausi sitten.

Juuson tulikaste sujui paremmin kuin hyvin. Imagollisestikin hän sopi bändiin kuin rintamerkki rotsin rintapieleen.

Puolen tunnin setti on kyllä pirun lyhyt. Häiriköiden nopeat ja lyhyet tykitykset mahdollistivat kuitenkin mittavan katsauksen liimoihin, käsiaseisiin ja mielen vinksahteluihin. Biisilistalle olivat päässeet mm. Tunteeton, Elämä on kovaa, Magnum 44, Mä vastaan maailma ja encorena kuultu Liimaa liimaa.

Häiriköt Puustockissa - puolentunnin katsauksen liimoihin, käsiaseisiin ja mielen vinksahteluihin (kuva: M!ka).

Erkon tyly lavakarisma puree kuin terrieri farkun lahjetta. Se ei päästä otteestaan. Wife-beaterissa esiintyneen Erkon hauis pullisteli Puustockissa siihen malliin, että hän on myös viime aikoina pidellyt käsissään jotain Esriteä raskaampaa. Länsi-Savon haastattelussa itsensä Suomen parhaaksi naisrumpaliksi backstagella nimennyt Maukka "Markku" Häirikkö, puolestaan pystyy sanomisistaan huolimatta yllättävän maskuliiniseen lavasuoritukseen, eikä testosteronintaso kyllä yhtään vähentynyt Juusonkaan kohdalla. Hyvä basistivalinta. Bändi sekä kuulosti, että näytti hyvältä.

Koko festarikansa ei Häiriköiden aloittaessa vielä ollut saapunut paikalle, mutta ajoituksessaan onnistuneet saivat nauttia juuttaan energisestä rypistyksestä. Mediaväki malttoi muuten odottaa lähes tunnin, jotta saivat nuo ”Markun” kuolemattomat sanat videoitua talteen.

"Kyyyyllä kyllä, vedetään täysillä" - Iskuryhmä mukana piknikillä jo kolmatta kertaa peräkkäin (kuva: M!ka).

Elämyksellinen piknik

Lauantai alkoi Ramo-piknikillä, kelin edelleen suosiessa juhlakansaa. Vaikka bussilla paikalle saapui laskujemme mukaan vain 32 matkustajaa, oli omilla kyydeillään saapuneiden määrä niin suuri, että paikalla oli yhteensä varmaan 130–150 henkeä.

Johtuen kai lyhyestä matkasta rannasta Kesakkoon, nilkutin paikalle vasta Joey Luumäen ehdittyä jo kumartumaan esiintymislipan alle. ”Kari ei oo mamo, vaikka ei oo Ramo”, julisti Joey, saaden piknik-poppoon suunpielet kohti korvia.

Mainio kattaus oli jälleen saatu koottua piknikille. Oli hienoa nähdä noinkin suuri joukko mukavia immeisiä koolla. Paikallahan oli yksi jos toinen ramo-viekussa vieraileva verbaalikko. Tapion soitellessa, keskityin osittain tankkaamaan makkaraa pitkän iltapäivän haasteita varten.

Iskuryhmän ilmestyessä lavalle, makkarat saivat kyllä jäädä jäähtymään. Ihmemieheltä tutuiksi tulleet hitit oli mukava kuulla livenä. Iskuryhmä houkutteli lavalle myös ekstra-rytmiryhmän, kun Manne (ex-Luonteri Surf) liittyi joukkoon rytmimunineen (The man with the rytmi-egg). Soitan sulle soi kuin soikin. Iskuryhmä soitti kaikki treenaamaan ehdityt kappaleet. Soittamisen riemu loisti kilpaa auringon kanssa.

Kalle ja Rytinäkerjäläiset puolestaan yllättivät meikäläisen ja monen muunkin positiivisesti, soittamalla pihalla olleen kivimuurin suojassa. Vieraillut rumpali oli varsinainen keppi-Heikki, positiivisessa mielessä. Hitiksi kohosi biisi Liike on lääke, joka osui ja upposi. Sami ja Marttikin kävivät jollakin yllätyskokoonpanolla lavalla samaan aikaan kun talutin Iskuryhmän saunan taakse ja painoin liipaisimesta… nauhurin liipaisimesta.

Samille ja kaikille järjestelyissä mukana olleille suuret kiitokset. Toivottavasti Kesakon uudet pitäjät ovat samanmielisiä. On hienoa, että porukkaa saapuu pitkienkin matkojen takaa yhteen. Cheers!

Onneksi näin Micragirlsit itse Puustockissa. Pirteä esitys. Muita varsinaisia ramopunk-genren bändejähän ei Häiriköiden lisäksi festareilla ollut. Monta hyvää esiintyjää kylläkin näin. Yksi heistä oli tosin sekoittanut vahingossa vesipullonsa johonkin toiseen pulloon...

Puustock oli varsinainen Peacestock minun mielestäni. Savolainen lupsakkuus kaikessa positiivisuudessaan huokui festivaalista kaikkialla, missä vaelsin. Palvelu pelasi, eikä mihinkään ollut pitkä jono, vaikka yllettiin uuteen yleisöennätykseen 9100 kävijää. Kannatti pestata Häiriköt!

Jeke

Piknikin juontaja, Luonteri Surfin Martti huutelelemassa Anatomiaa lavalle (kuva: M!ka).