www.ramopunk.com

Ramopunkit keikoilla

Ramopunkit Puustockissa 2007

Juva 20.-21.7.07

Takaisin Puustockin -keikkaraportin etusivulle

M!kan keikkaraportti:

Ramopunkit Puustockissa 

Kuvat: M!ka, Ilpo ja Jeke.

Häiriköt Puustockin lavalla (kuva: M!ka).

M!ka:

Ramopunkit Puustockissa

Kontiaisen sää

Muutamaa päivää ennen Puustockia näytti siltä, että sää ei suuremmin festaria suosisi. Päivää ennen festaria alkoi sitten sää parantua sen verran, ettei sentään sataisi, mutta sää oli kolea ja taivas pilvien peitossa, kun Kuopiossa pistettiin nahkarotsit niskaan, tennarit jalkaan, heitettiin Häiriköt mankkaan ja suunnattiin kohti Juvaa.

Juvan lähestyessä ilmestyi taivaalle aurinkoinen kaistale sinistä taivasta. Siinähän se oli, ihan festarialueen seudulla, kuin tilauksesta ja loppujen lopuksi festarit ja piknik päästiin läpi kauniissa kesäsäässä, niin kuin aina ennenkin Puustockissa. Vasta Festareiden jälkeen palattiin sitten taas sateisiin säihin... Juvalla tätä sääilmiötä sanotaan varmaan ”Kontiaisen sääksi”.

Maukka ja Sorbus (Kuva: M!ka).

Puustockin perjantai: 

Häiriköt ja Tumppi Varonen

Tuntia ennen keikkaa kuulin, että Häiriöiden basisti oli jälleen vaihtunut! Oskun ura Häirikkönä  jäikin sitten yhteen keikkaan. Jälkikäteen Erkko selvitti syynä basistin vaihtoon olleen Oskun turhan löysä ote treenaamiseen.

Keikan alussa odottelin jännityksellä uutta basistia ja miten keikka uuden kaverin kanssa sujuisi. Kun bändi ilmestyi lavalle, löi aivot tyhjää pitemmän aikaa, kun tajusin, että basistihan on ensimmäisen Converse-kerhon keikkaan joulukuussa 2004 uransa päättäneen Retkibanaanin laulaja-kitaristi Juuso! Olipa hauskaa nähdä Reban miehistä edes yksi taas musiikin parissa. Toivottavasti Juuson ura Häiriköissä kestää edellistä basistia pitempään. Ainakaan tämän keikan perusteella ei pitäisi olla mitään syytä basistin vaihtoon. Juuso hoiti hommansa hyvin ja lauloi basistin lauluosuudet mm. 1-2-3-4-5-6-7-8 –biisissä mallikkaasti …onhan kyseessä tämän tyylin musan vanha konkari ja hän oli kuulemma myös treenannut edellistä basistia tehokkaammin.

Juuso aloittamassa ensimmäistä Häiriköt-keikkaansa (kuva: M!ka).

Minun mielestäni Häiriköt ja yleensä ottaen useimmat muutkin hyvät bändit ovat parhaimmillaan pienehkössä hämärässä klubissa, jossa yleisö pääsee lähelle. Nyt oli puitteet ihan toisenlaiset, mutta Häiriköt otti tilanteen haltuun tiukalla punk-asenteella. Maukka ilmaantui rumpujen taakse Sorbus-pulloa heilutellen ja festarit aloittaneeseen puoleen tuntiin tiivistetty keikka oli ladattu täyteen tiukkaa soittoa, liimaa ja väkivaltaa. Lyhyen keikan biisit oli valittu hyvin, lähinnä sieltä bändin tuotannon tylyimmästä ja tiukimmasta päästä. Vähät kommentit taattua Erkko-tyyliä: "Tietääks kukaan mikä on ratkaisu? - Väkivalta on ratkaisu!". Tuntui, kuin asennetta olisi ladattu mukaan vähän tavallistakin enemmän, vai johtuiko se vain aurinkoisen kesäillan ja vähemmän punkkisen esiintymispaikan tuomasta kontrastista suhteessa musiikkiin?

"Vielä yks liimabiisi" (kuva: M!ka).

Bändi lopetti soiton noin minuuttia ennen varsinaisen keikka-ajan päättymistä ja edellisistä Puustockeista tuttu jääkiekkoselostajalta kuulostava kuuluttaja syöksähti jo lavalle antamaan Häiriköille "isoa kättä" ja kuuluttamaan seuraavaa esiintyjää. Yleisöstä huudeltiin Häiriköille hyvin sopivaa encore-huutoa: "Lisää liimaa, lisää liimaa", vaikka Jääkiekkoselostajaa ei Puustockissa ole minun muistini mukaan koskaan ohitettu. Äkkiä Erkko ilmaantuikin kitaroineen takaisin lavalle ja muu bändi perässä! Jääkiekkoselostajalta meni pasmat ihan sekaisin: "Vieläkö te soitatte…". Erkko ilmoitti mikkiin, että "Vedetään vielä yks liimabiisi" ja Jääkiekkoselostaja höyrystyi jonnekin lavan taakse, josta hän ilmestyi viimeisen liimailun jälkeen varovasti takaisin: "Joko nyt saa tulla..."

Yleisöä oli paikalla ihan mukavasti, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli festarin aloituskeikka ja tyytyväiseltä porukka keikan jälkeen näytti. Häiriköiden ärhäkkä esitys olisi toiminut hyvin myöhempänäkin soittoajankohtana, vaikka pakkohan se on ymmärtää järjestäjääkin, että suurelle yleisölle tutut,  ”isot” ja turvalliset nimet edesauttaa lippujen myyntiä.  Vaan olispa silti hauska nähdä Häiriköiden tykitys, vaikka vain yhtä tiiviinä puolen tunnin settinäkin festareiden myöhemmässä illassa. Yleisö ei varmasti jäisi kylmäksi…

Tumppi Varonen (kuva: Ilpo).

Häiriköiden jälkeen kokoontui paljon tuttua ramopunk-porukkaa oluttelttaan odottelemaan siellä myöhemmin alkavaa Tumppi Varosen keikkaa. …ja nythän olutteltan lava oli ensimmäistä kertaa ihan oikea hieno pieni esiintymislava. Aikaisempina vuosina lavan virkaa on esittänyt kuormalavoista koottu koroke, josta esiintyjää ei aina edes päässyt kunnolla näkemään, ellei sitten ollut eturivissä. Pieni, mutta yleisön kannalta merkittävä uudistus. Tumppi korkkasi uuden lavan sympaattisen tyylikkäästi ja sai yleisön laulamaan mukanaan. Tumpilla riittää karismaa niin paljon, ettei noin pienelle lavalle meinaa edes mahtua… tai mahtuihan sinne osalle keikkaa joku nuori jäbä soittamaan Tumpin kanssa. Kuka tuo soittajakaveri oli, se jäi minulle epäselväksi. Vajaat kymmenen biisiä ehdittiin kuulla päälavan keikkojen välissä, sitten oli minun festaripäivä noin musiikin puolesta ohi. Onneksi olutteltasta löytyi tuttua jengiä ja hyvässä seurassa viihdyttiin mainiosti, vaikkei bändit enää kiinnostaneetkaan.

Piknik-yleisöä (kuva: Jeke).

 

Ramopunk-piknik

Lauantai-aamuna oltiin hyvissä ajoin Kesakon leirintäalueella . Porukkaa valui hiljaksiin paikalle. Samalla leirintäalueella majailleet taisivat olla niitä hitaimpia, sillä porukkaa valui esiin leirintäalueen uumenista vielä parin ensimmäisen esiintyjän jälkeenkin.

Piknikin isäntänä toimi Luonteri Surfin Martti, joka antoi aluksi toimintaohjeita, että toimitaan niin kuin aina ennenkin. Ja niinhän sitä toimittiin, piknik-tyyliin, porukka söi, tai useimmiten hörppi omia eväitään, tapaili tuttuja ja kuunteli bändejä…

Jos ramopunk-piknik mentiin pääosin niin kuin ennenkin, tekniikassa mentiin askel eteenpäin, kun piknikin järjestäjä Sami oli tuonut Äänekoskelta aikaisempaa tukevampaa äänentoistokalustoa, miksauspöydän ja miksaajan…

Piknikin miksausauto (kuva: M!ka).

Tällä kertaa odotin piknikin keikoista eniten The Tarjasia. Tuore ulvilalaistrio oli laitettu aloittajan paikalle, mikä voi olla bändille vähän hankala paikka. Minun kannalta se oli aika hyvä, sillä ensimmäisiin keikkoihin jaksan piknikillä keskittyä parhaiten ja loppua kohden piknik-tunnelma vie kasvavan osan huomiokyvystä.

Tarjasilla oli esiintyminen piknikillä epäilemättä aika jännä paikka, tapahtuman ensimmäinen esiintyminen, bändin ensimmäinen keikka ja yleisönä genren aktiivisimmat fanit… Kovasti pohdittiin kamujen kanssa keikkaa: ”bändillä asenne kohdallaan”, ”soitanto sellasta aika nopeeta ja energistä”, ”mukana ripaus hc-vivahdetta”, ”vähän Kretiinien tyyliin.”

The Tarjas (kuva: M!ka).

Tämä oli ehkä piknikin mielenkiintoisin ja mieleenpainuvin keikka, vaikka vähän räväkkyyttä lisää esiintymiseen voisin vielä toivoa ja sitähän tietysti tulee, kun bändi pääsee enemmän keikkailemaan. Biiseistä jäi parhaiten mieleen Tarjas on punk ja Motörheadilta suomennettu R.A.M.O.N.E.S., joka on käsittääkseni ensimmäinen tämän biisin suomenkielinen versio ja oikein hauska sellainen. Häiriköt -fanina oli tietysti hauska bongata parin biisin sanoista noita Häirikkö-viittauksia. Keikan jälkeen oli ihan selvää, että bändin tuore cdep täytyy hankkia. Ja olisinkin hommannut levyn samantien, jos Tarjat olisivat levyjään myyntiin piknikille ottaneet.

Tarjasin jälkeen piknik-lavan otti haltuun pariin otteeseen ramopunk-keikoilla aikaisemminkin vieraillut kuopiolainen Micragirls, jonka esiintyminen Ramopiknikillä noteerattiin Savon Sanomissa peräti kahtena päivänä, kun lehden Puustock-uutisointi pyöri muutenkin lähinnä Mircojen ympärillä. Olipa hauska nähdä Micrat taas keikalla ja erityisesti meidän piknikillä. Pääosin tuntui yleisö bändistä tykkäävän ja olihan yleisössä jo aika monta kovaa micra-faniakin…

Anatomia odottamassa omaa soittovuoroaan (kuva: M!ka).

Mikkeliläinen Anatomia on ollut monesti mukana ramopunk-tapahtumissa ja bändi rentoine soittajapoikineen jo ennestään tuttu monelle ”kantajengiläiselle”.  Bändi jyräsi tiukalla asenteella muita piknik-esiintyjiä ärhäkämmän tiiviin setin. Mikkeliin suuntautuvia keikkoja ajatellessa kannattaa ramoretkueitten ehkä lähestyä tätä bändiä, sillä  kotiseudulla sillä tuntui olevan aika hyvää fanikaartia. Sellainen vaikutelma jäi ainakin viimesyksyiseltä Anatomian keikalta Mikkelin Onni on Ramonesissa.

Anatomian jälkeen lavalle nousi hieman selkävaivainen Joey Luumäki ja aloitti keikkansa esittelemällä uuden tyylikkään kitaransa, Häirikkö Erkon tekemän Esrite Trashmasterin, jonka kaikki puuosat ovat kokonaan suomalaista puuta. Itse keikka alkoi Ramonesin Blitzkrieg Bopilla ja päättyi Luumäkien Onnelliseen perheeseen. Joeyn apuna heilui ajoittain useampiakin apu- ja taustalaulajia ja muistaakseni myös Ayshire Levyjen Manne soittamassa rytmimunaansa.

Joey Luumäki ja avustavat artistit Iskuryhmä Pasi ja Manne (kuva: M!ka).

Keikalla kuultiin tarinaa mm. Marjutista, Helistä, Kari Peitsamosta, Nerohvirran oraakkelista ja jälleen tuore ennen kuulematon biisi,  joita Joeylla tuntuu syntyvän ja joita hän toivottavasti joskus vielä myös levyttää… ja Joeyn keikkaa seurasi myös hänen suosikkiyhtyeensä Micragirls ja hän käytti tilaisuutta hyväkseen esitelläkseen livenä biisin tai pari säveltämiään ”toivottavasti tulevia Micragirls -biisejä…”.

Piknikin järjestäjä Sami nousi lauteille äänekoskelaisen Tapion kanssa, joka ilmoitti jättäneensä piknik-tunnelman huomioiden kantaaottavimmat biisinsä pois keikkasetistä ja keskittyi kevyempään materiaaliinsa, josta siitäkin kantaaottavuutta tuntui löytyvän. Biiseistä tarttui tiukimmin mieleen Viisasten juoma.

Iskuryhmällä tuppaa olemaan kaikenlaisia vaikeuksia harvojen keikkojensa yhteydessä. Nyt oli koko keikka vaarassa. Niin kotona, kuin töissäkin kohtuuttoman vahinkoaltis Iskuryhmä Pasi oli tällä kertaa loukannut silmänsä työtapaturmassa. Onneksi Pasin silmä sentään parani. Piknikillä Pasi joutui vielä suojaamaan silmäänsä auringonvalolta ja treenailut ennen keikkaa jäivät iskuryhmäläisiltä aika olemattomaksi, mutta keikkailua se ei kuitenkaan estänyt. Piknikin alkupuolella Pasi silmäili aina silloin tällöin huolestuneen näköisenä ympärilleen. Bändi oli hukassa aika pitkään, mutta kyllähän se sitten paikalle myöhemmin ilmestyi. Kun bändi oli löytynyt, oli Pasilla biisilista hukassa… Löytyikö listaa vai ei, sitä en tiedä, mutta näytti bändi muistavan ainakin joitakin biisejä mitä soittaa.

Iskuryhmä vastasi piknikin vauhdikkaimmasta esityksestä. Tähän mennessä piknik olikin sujunut edellisiä kertoja rauhallisemmissa merkeissä. Iskuryhmän noustua lavalle, alkoi yleisöä nousta pogoilemaan enemmässä määrin ja innokkaimmat puskivat lavalle taustalauluun …ja heiluttamaan rytmimunaa.

Iskuryhmä iski piknikin vauhdikkaimman keikan (kuva: M!ka).

Kalle G:lle ja Rytinäkerjäläisille oli rakennettu esiintymispaikka, ”piknikin kakkoslava” Kesakon pihalla olleen kiviraunion keskelle. Paikkahan sopi Kallen omaperäiseen swampbluespunk-mikälie meininkiin mainiosti. Rytmikerjäläisten lukumäärä oli kasvanut yhdellä ja lisävahvistuksena joukossa heilui myös Manne rytmimunineen. Osan Kalle G:n biiseistä olen kuullut muutamalla aikaisemmalla keikalla, mutta tutuiksi niitä ei voi vielä sanoa. Teksteistä löytyy mielenkiintoisia ja hauskoja sanailuja ja koukkuja. Näitäkin biisejä kuuntelisi mielellään myös levyllä, jotta niistä saisi kaiken irti.

Tarhapöllöryhmä (kuva: M!ka).

Kallen keikan jälkeen piknik alkoi olla jo ohi, muttei ihan sittenkään. Piknik-isäntä Sami, juontohommat tehnyt Martti ja Tapion Jyri nousivat vielä lavalle ja soittivat  muutaman punkrallin piknikin päätteeksi.

Viimeisen esiintyjän nimi jäi minulle epäselväksi, mutta sen ymmärsin Martin juonnosta, että kyseinen yhtye eli tuossa kymmenminuuttisessa koko elinkaarensa, ilmeisesti comebackia myöten. Vasta jälkikäteen selvisi, että kyseinen kokoonpano oli nimeltään Tarhapöllöryhmä, joka esitti punkotteella Maija Vilkkumaan kynästä syntyneitä Tarharyhmän biisejä. Muutaman tyttömäisen tappopopin jälkeen piknik olikin sitten ohi. Siivoiltiin vähän jälkiä, tehtiin jokunen ostos Kesakon kanttiinista, jo ihan siksi, että ilmaiseksi piknikalueen käyttöön antaneen leirintäalueenkin on syytä saada jotain myyntiä tapahtuman ansiosta, kuten Martti oli tapahtuman alussa muistuttanut.

Hieno kokemus jälleen, kiitokset Samille, Martille ja kaikille muille piknikin toteutukseen osallistuneille. Sitten olikin jo lievää kiirettä Puustockin festarialueelle, kun Festarin olennaisin esiintyjä Micragirls oli sijoitettu päivän ensimmäiseksi bändiksi.

 

Micragirls Puustockissa (kuva: M!ka).

Puustockin lauantai:

The Micragirls

Moni piknikillä olija suuntasi Kesakosta suoraan kotia kohti ja jätti festarilauantain väliin. Toisilla taas oli kiire näkemään lauantain ensimmäinen esiintyjä Micragirls. Microilla oli sama aika vaikea soittoajankohta kuin Häiriköillä edellisenä päivänä. Yleisöä oli päivän avauksessa vähemmän kuin perjantaina ja sen vuoksi lauantain aloitus saattoi olla vielä vähän vaikeampikin soittopaikka …merkittävä osa yleisöä valuu aikaisempienkin kokemusten perusteella paikalle vasta myöhemmin iltapäivällä. Siinä keikkaa odotellessa ehti sitten jo jännittää, kuinka Micragirlsien keikka toimii näissä olosuhteissa. No toimihan se. Valloittava esitys, kuten eräs katsoja totesi keikan jälkeen. Tunnelma lämpeni ja tiivistyi loppua kohden. Soittoaikaakin oli lauantain aloittajalle varattu vähän reilummin kuin se perinteinen puolituntinen.

Siinäpä se Puustock noin musiikillisesti minun kohdalta sitten oli. Periaatteessa lauantain esiintyjissä olisi ollut joitakin aavistuksen kiinnostaviakin bändejä, mutta Ramopiknikin ja Micragirlsin keikan jälkeen jäi enää aika olemattomasti puhtia lopuille esiintyjille ja loppuilta kului lähinnä seurustelussa.

Jälkikäteen harmittaa vain, että PMMP jäi näkemättä, kun olen kuullut keikasta niin kohtuuttoman paljon kehuja, mutta ei mahda mitään, kun en festareilla henkisen kiireen takia ehtinyt keikkaa nähdä. Popedaa sen sijaan näin jonkin aikaa, eikä väsähtänyt Pate ollut kovin iloista katsottavaa ja Popedan soitannan aikana tulikin jo henkinen kiire pois paikalta juttelemaan tuttujen kanssa…

Lisää punkmeininkiä Puustockiin?

Vuosina 2003 - 2005 oli ramopunkin silmin Puustockin tarjonta parhaimmillaan. Kaiholla tuossa selailin vanhoja keikkajuttuja. Nyt löytyi ramopunkeille tilaa festarin päälavalta enää perjantain aloitukseen ja yhteen esitykseen olutlavalla. Piknikin ansiosta Puustock piti vielä pintansa, mutta aika moni ramopiknikin kävijä jätti festarin ainakin toisena päivänä jo väliin…

Festivaali itsessään oli onnistunut. Sää oli hyvä, palvelu pelasi, suurempia jonotteluita ei ollut, eikä pahempia häiriöitä sattunut silmiin ja Puustock pääsi uuteen yleisöennätykseenkin. Toivotaan vaan, ettei punkmeininki jäisi jatkossa ihan kokonaan listapoppareiden jalkoihin… nyt oltiin jo todella lähellä.

Perjantaina katselin moneen otteeseen ravintolan lavaa ja lähes tyhjää salia, joka ei ole tainnut olla festariaikaan käytössä sitten vuoden 2003. Sinne saataisiin helposti pystyyn festarin kolmas lava ja pienimuotoiset punk-festarit Puustockin yhteyteenkin… ideoita olisi aina nimeä myöten.

M!ka

 

Maukka Häirikkö arvostaa Olvia. 

Joku onneton yritti kuvaushetkellä työntyä kuvaan jonkun nimeltä mainitsemattomat litkun kanssa. (kuva: M!ka).