www.ramopunk.com

Ramoviisut 2008

Minna E:n keikkaraportti

Takaisin Ramoviisut 2008 -etusivulle

 

Minna E:

Tennistossukerhon viimeinen tapaaminen

Neljännet ramoviisut saivat erikoistehtävän, sillä ne toimivat Converse-kerhon viimeisenä kokoontumisena. Jos reilusti yli sata ihmistä saadaan viettämään iltaa tennistossuteemalla, täytyy noissa jalkineissa olla jotain aivan erityistä. Niinpä onkin syytä tarkastella Conversien anatomiaa hieman läheisemmin. Jokainenhan tietää, että tennareissa on kumiset pohjat ja kärki, kankainen varsi ja nauhat. Lisäksi niissä ainoissa oikeissa tossuissa on pyöreä merkki, jonka sisällä on tähti. Mutta mitä muuta nuo kuuluisat jalkineet pitivät sisällään tuona toukokuisena lauantaina?

 Neitseellisen valkoiset, katu-uskottavan himmeät, vai jo liian likaiset? (kuva: Hartza).

Kärki edellä

Tennarin kärki on kenties kengän keskustelluin osa. Sillä siinä missä muut seurueet puhuvat säästä ja vaihtavat kuulumisia, alkaa Converse-kerhon keskustelu tennarin kärkien vertailulla. Ovatko kärjet neitseellisen valkoiset, katu-uskottavan himmeät, vai jo liian likaiset?

Ramoviisujen kärjessä aloitti Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit, jotka räväyttivät samantien ilmoille Pitkät kalsarikännit. Sitä seurasi Luodinkestävä poikaystävä, jolloin tennareiden kärjet viimeistään irtosivat maasta. Liskomäkien tulevalta levyltä, jonka tuottajaa bändi ei muistanut mainita, kuultiin muutama kappale, joista Sä et saa mua kii tuntui heti eka kuulemalta hyvältä. Sankari duunissa herätti muistot Kimmo Liskomäen ylioppilasjuhlista, sillä tuolloin biisin aikana lavalle lenteli yleisön joukosta pikkuhousuja. Jossakin välissä bändi ehätti kehumaan 70-luvun Vihannekset, joten aiemmin keväällä bändien väleistä huolestuneet fanit saattoivat huokaista helpotuksesta. Liskomäkien setti oli rautainen, ja pikku hiljaa täyttyvässä semifinaalissa alkoi olla lämmin tunnelma. Keikan jälkeen oli syytä epäillä, että innokkaimmat fanit haiskahtivat jo siinä vaiheessa iltaa rocken rollille.

Haisevatko Pitkät Kalsarit rocken rollilta? (kuva: Hartza).

Varsi vartta vasten

Pienen keikkatauon aikana, ennen varsinaisten viisujen alkamista, ennätin tarkistaa keitä kaikkia paikalla oikein oli. Yleisöhän on tietenkin tämän tyyppisten tapahtumien varsinainen ydin, sillä heitä vartenhan kerhotapaamisia järjestetään ja he myös luovat tapahtuman ilmapiirin. Ja ramopiireissähän bändien jäsenetkin ovat yleisöä aina silloin, kun eivät itse satu olemaan lavalla. Semifinaalissa olikin varsin paljon varsinaisen mukavaa porukkaa, joista ilokseni tunnistinkin jo aika monta. Tasapuolisuuden nimissä mainitsen kaikki. Varsi vartta vasten biisien tahtiin pomppivat ainakin Kimmo, Sanna, Teemu, Riina, Hallu, Heiskanen, Hartza, Taina, Ilpo, Katriina, Ville Vee, Anu, Reksi-Mikko, AnnA, Janne, Turun mummi, SS, Elina, Virve, Manne, Pajunen, Vihannes-Pete, Jeke, Hannu W sekä Tuppi. Nämä siis niitä, jotka malttoivat pysytellä koko illan lavalta poissa – ainakin jotakuinkin. Erikoismaininnan saavat kuitenkin Muistivihko-Hartza sekä Ilpo, joka ei säikähtänyt ilmaan miten sattuu räiskittyjä amorin nuolia.

Koko homman pohja

Ramoviisut kuitenkin pohjautuvat ajatukselle, että ramopunkbändit pääsevät esittämään uusia kappaleitaan ja vieläpä testauttamaan niiden uppoamista yleisöön. Niinpä koko homman pohja oli viisufinalistit, jotka vuorotellen täyttivät sekä lavan että katsomon tunnelmallaan. Ensimmäisenä soitti General Demokrazee, jonka biisi BarBaari kertoi joko epämiellyttävästä tyypistä tai ravintolasta kaksikielisesti. Epäilyttävästi Himanesia muistuttanut kokoonpano Sutinens lauloi luomusta, mutta poikien asuste ei aivan ollut linjassa biisin nimen, Luomurockin, kanssa. Tästä varmaan karisi jokunen piste poikain saldosta.... Sitä vastoin Nixonixin rumpali pitkine partoineen ja mustine lakkeineen oli pukeutunut jo huomattavasti uskottavammin Takaisin Havannaan –biisiä varten. Vain sikari puuttui. Itse kappale oli heti jotenkin tutunoloinen, tarttuva tsipale, joten ei ihme, että se vei tällä erää voiton. Neljäs finalisti, morsen aakkosilla ...  --- ..., oli kuitenkin ehostuksessaan illan uskottavin. Kun bändi lauloi Gordon Ramsaysta, joka rakasti naisia, eikä jättänyt hommaa puoli tiehen, kiinnittyi katse väistämättä toisten laulusolistin vatsan seutuville. Viimeisenä lavan valloitti Mökämeteli ja Ihmetyttö, joka soitteli ihmeellisen näköistä soitinta. Biisin aikana selvisi myös, että nalkoholismilla viitattiin varsinkin monia naisia vaivaavaan tautiin. Ja vaikka alunperin viisi finaalibiisiä tuntui vähäiseltä, niin nyt ainakin jaksoi keskittyneesti seurata koko finaalin alusta loppuun.

Nauhoilla sidotaan tennarit kiinni

Tennarin nauhoilla on myös tärkeä tehtävä: ilman niitä kenkä ei pysyisi jalassa. Nauhat sitovat koko tuotteen yhteen ja niitä onkin kiittäminen homman kasassa pysymisestä. Tästä tapaamisesta oli puolestaan kiittäminen Converse-kerhon järjestäjiä, joista tällä kertaa lavalla häärivät innokkaimmin Heko ja Kimmo Liskomäki. Kiitokset siis heille porukan yhteen sitomisesta, nyt viimeisen kerran.

Riinan olkalaukusta löytyy kaikkien aikojen tähtimerkkejä... (kuva: Ilpo).

All stars – kaikkien aikojen tähtimerkki

Mutta ei ole tennari aito Converse ilman jalkinetta koristavaa tähteä! Ja näissä viisuissa tähtiä oli paikalla kokonainen joukko. Ei, ennakkotiedoista huolimatta eivät paikalla soittaneet Pojat, sillä keikka oli jouduttu perumaan sairastapauksen vuoksi. Karvasta pettymystä lieventämään oli värvätty espoolainen The Puukädet, joiden arvelin etukäteen olevan melkoinen all stars–kokoonpano eri ramobändeistä. Mutta mitä vielä: The Puukädet oli nerokkaasti keksitty salanimi bändille, joka rimmasi täydellisesti erään paljon kuuluisamman bändin kanssa. Kieltämättä illan mittaan epäilykset hiipivät mieleen, vaikken uskaltanutkaan niistä vielä ääneen puhua. Semifinaaliin kun oli saapunut Joeyn lisäksi Pete, Kaide ja Finski, jotka kuitenkin olivat huomaamattomasti sijoittuneet täysin eri puolille salia ja sekoittuivat yleisömassaan. Ja Hekohan oli niin näkyvässä roolissa illan aikana, ettei hänen paikalla oloonsa kiinnittänyt erityistä huomiota. Mutta toden totta: jälleen kasassa ja edessämme lavalla oli hetken kuluttua täysilukuinen Ne Luumäet –yhtye. Ei ollut riemulla rajaa – ja yleisöstä kyllä näki ja kuuli, että se osasi arvostaa tätä yllätystä! Keikan aikana hiki roiskui ainakin Kadunlakaisija-, Hyvää syntymäpäivää beibe-, Leena on liimanhaistaja-, Sheena se taas on-, Maauimalaan- ja Tyttöystävä -biisien tahtiin. Encorena kuultiin vielä jälleen näppärästi valitut kipaleet Onnellinen perhe sekä viimeisenä Nyt ei enää.

Converse-kerhoja ehti historiansa aikana kokoontua 14 kertaa, mutta opimmeko niistä mitään? Kyllä. Opimme sen, että kyseessä oli Suomen riehakkain tossukerho sekä sen, että tennarit ovat kenkinä aivan omaa luokkaansa, eikä Conversen voittanutta ole. Pitäisiköhän sitä jo itsekin myöntyä ja vihdoin hankkia sellaiset? Vaikka vaan Converse-kerhon muistoksi...

Minna E

 

Kävijälaskuri