Ramoviisut 2008Minna E:n keikkaraportti |
|
Minna E: Tennistossukerhon viimeinen tapaaminenNeljännet
ramoviisut saivat erikoistehtävän, sillä ne toimivat Converse-kerhon
viimeisenä kokoontumisena. Jos reilusti yli sata ihmistä saadaan viettämään
iltaa tennistossuteemalla, täytyy noissa jalkineissa olla jotain aivan
erityistä. Niinpä onkin syytä tarkastella Conversien anatomiaa hieman
läheisemmin. Jokainenhan tietää, että tennareissa on kumiset pohjat
ja kärki, kankainen varsi ja nauhat. Lisäksi niissä ainoissa oikeissa
tossuissa on pyöreä merkki, jonka sisällä on tähti. Mutta mitä
muuta nuo kuuluisat jalkineet pitivät sisällään tuona toukokuisena
lauantaina? Neitseellisen valkoiset, katu-uskottavan himmeät, vai jo liian likaiset?
Kärki
edellä
Tennarin
kärki on kenties kengän keskustelluin osa. Sillä siinä missä muut
seurueet puhuvat säästä ja vaihtavat kuulumisia, alkaa
Converse-kerhon keskustelu tennarin kärkien vertailulla. Ovatko kärjet
neitseellisen valkoiset, katu-uskottavan himmeät, vai jo liian likaiset?
Ramoviisujen
kärjessä aloitti Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit, jotka räväyttivät
samantien ilmoille Pitkät kalsarikännit. Sitä seurasi Luodinkestävä
poikaystävä, jolloin tennareiden kärjet viimeistään irtosivat
maasta. Liskomäkien tulevalta levyltä, jonka tuottajaa bändi ei
muistanut mainita, kuultiin muutama kappale, joista Sä et saa mua kii tuntui
heti eka kuulemalta hyvältä. Sankari duunissa herätti muistot
Kimmo
Liskomäen ylioppilasjuhlista, sillä tuolloin biisin aikana lavalle
lenteli yleisön joukosta pikkuhousuja. Jossakin välissä bändi ehätti
kehumaan 70-luvun Vihannekset, joten aiemmin keväällä bändien väleistä
huolestuneet fanit saattoivat huokaista helpotuksesta. Liskomäkien
setti oli rautainen, ja pikku hiljaa täyttyvässä semifinaalissa alkoi
olla lämmin tunnelma. Keikan jälkeen oli syytä epäillä, että
innokkaimmat fanit haiskahtivat jo siinä vaiheessa iltaa rocken
rollille.
Haisevatko Pitkät Kalsarit rocken rollilta? (kuva: Hartza). Varsi
vartta vasten
Pienen
keikkatauon aikana, ennen varsinaisten viisujen alkamista, ennätin
tarkistaa keitä kaikkia paikalla oikein oli. Yleisöhän on tietenkin tämän
tyyppisten tapahtumien varsinainen ydin, sillä heitä vartenhan
kerhotapaamisia järjestetään ja he myös luovat tapahtuman
ilmapiirin. Ja ramopiireissähän bändien jäsenetkin ovat yleisöä
aina silloin, kun eivät itse satu olemaan lavalla. Semifinaalissa
olikin varsin paljon varsinaisen mukavaa porukkaa, joista ilokseni
tunnistinkin jo aika monta. Tasapuolisuuden nimissä mainitsen kaikki.
Varsi vartta vasten biisien tahtiin pomppivat ainakin Kimmo, Sanna,
Teemu, Riina, Hallu, Heiskanen, Hartza,
Taina, Ilpo, Katriina, Ville Vee, Anu,
Reksi-Mikko, AnnA, Janne, Turun mummi, SS,
Elina, Virve, Manne, Pajunen, Vihannes-Pete,
Jeke, Hannu W sekä Tuppi. Nämä siis niitä,
jotka malttoivat pysytellä koko illan lavalta poissa – ainakin
jotakuinkin. Erikoismaininnan saavat kuitenkin Muistivihko-Hartza sekä
Ilpo, joka ei säikähtänyt ilmaan miten sattuu räiskittyjä amorin
nuolia. Koko
homman pohja
Ramoviisut
kuitenkin pohjautuvat ajatukselle, että ramopunkbändit pääsevät
esittämään uusia kappaleitaan ja vieläpä testauttamaan niiden
uppoamista yleisöön. Niinpä koko homman pohja oli viisufinalistit,
jotka vuorotellen täyttivät sekä lavan että katsomon tunnelmallaan.
Ensimmäisenä soitti General Demokrazee, jonka biisi BarBaari kertoi
joko epämiellyttävästä tyypistä tai ravintolasta kaksikielisesti.
Epäilyttävästi Himanesia muistuttanut kokoonpano Sutinens lauloi
luomusta, mutta poikien asuste ei aivan ollut linjassa biisin nimen, Luomurockin, kanssa. Tästä varmaan karisi jokunen piste poikain
saldosta.... Sitä vastoin Nixonixin rumpali pitkine partoineen ja
mustine lakkeineen oli pukeutunut jo huomattavasti uskottavammin
Takaisin Havannaan –biisiä varten. Vain sikari puuttui. Itse kappale
oli heti jotenkin tutunoloinen, tarttuva tsipale, joten ei ihme, että
se vei tällä erää voiton. Neljäs finalisti, morsen aakkosilla ...
--- ..., oli kuitenkin ehostuksessaan illan uskottavin. Kun bändi
lauloi Gordon Ramsaysta, joka rakasti naisia, eikä jättänyt hommaa
puoli tiehen, kiinnittyi katse väistämättä toisten laulusolistin
vatsan seutuville. Viimeisenä lavan valloitti Mökämeteli ja
Ihmetyttö,
joka soitteli ihmeellisen näköistä soitinta. Biisin aikana selvisi myös,
että nalkoholismilla viitattiin varsinkin monia naisia vaivaavaan
tautiin. Ja vaikka alunperin viisi finaalibiisiä tuntui vähäiseltä,
niin nyt ainakin jaksoi keskittyneesti seurata koko finaalin alusta
loppuun. Nauhoilla
sidotaan tennarit kiinni
Tennarin
nauhoilla on myös tärkeä tehtävä: ilman niitä kenkä ei pysyisi
jalassa. Nauhat sitovat koko tuotteen yhteen ja niitä onkin kiittäminen
homman kasassa pysymisestä. Tästä tapaamisesta oli puolestaan kiittäminen
Converse-kerhon järjestäjiä, joista tällä kertaa lavalla häärivät
innokkaimmin Heko ja Kimmo Liskomäki. Kiitokset siis heille porukan
yhteen sitomisesta, nyt viimeisen kerran. Riinan olkalaukusta löytyy kaikkien aikojen tähtimerkkejä... (kuva: Ilpo). All
stars – kaikkien aikojen tähtimerkki
Mutta
ei ole tennari aito Converse ilman jalkinetta koristavaa tähteä! Ja näissä
viisuissa tähtiä oli paikalla kokonainen joukko. Ei, ennakkotiedoista
huolimatta eivät paikalla soittaneet Pojat, sillä keikka oli jouduttu
perumaan sairastapauksen vuoksi. Karvasta pettymystä lieventämään
oli värvätty espoolainen The Puukädet, joiden arvelin etukäteen
olevan melkoinen all stars–kokoonpano eri ramobändeistä. Mutta mitä
vielä: The Puukädet oli nerokkaasti keksitty salanimi bändille, joka
rimmasi täydellisesti erään paljon kuuluisamman bändin kanssa. Kieltämättä
illan mittaan epäilykset hiipivät mieleen, vaikken uskaltanutkaan
niistä vielä ääneen puhua. Semifinaaliin kun oli saapunut Joeyn lisäksi
Pete, Kaide ja Finski, jotka kuitenkin olivat huomaamattomasti
sijoittuneet täysin eri puolille salia ja sekoittuivat yleisömassaan.
Ja Hekohan oli niin näkyvässä roolissa illan aikana, ettei hänen
paikalla oloonsa kiinnittänyt erityistä huomiota. Mutta toden totta: jälleen
kasassa ja edessämme lavalla oli hetken kuluttua täysilukuinen Ne Luumäet
–yhtye. Ei ollut riemulla rajaa – ja yleisöstä kyllä näki ja
kuuli, että se osasi arvostaa tätä yllätystä! Keikan aikana hiki
roiskui ainakin Kadunlakaisija-, Hyvää syntymäpäivää
beibe-, Leena
on liimanhaistaja-, Sheena se taas on-, Maauimalaan- ja
Tyttöystävä
-biisien tahtiin. Encorena kuultiin vielä jälleen näppärästi
valitut kipaleet Onnellinen perhe sekä viimeisenä Nyt ei
enää. Converse-kerhoja
ehti historiansa aikana kokoontua 14 kertaa, mutta opimmeko niistä mitään?
Kyllä. Opimme sen, että kyseessä oli Suomen riehakkain tossukerho sekä
sen, että tennarit ovat kenkinä aivan omaa luokkaansa, eikä Conversen
voittanutta ole. Pitäisiköhän sitä jo itsekin myöntyä ja vihdoin
hankkia sellaiset? Vaikka vaan Converse-kerhon muistoksi... Minna E |
|