M!ka RamoPunk-sivut
Ramopunkit Puustockissa
2003
HS. Nyt no.30/2003
Mansikki, Mustikki, aarggh!
Musiikki kuulostaa kovin erilaiselta kuin sata vuotta sitten. Miksi sitten lehmiä yhä kutsutaan laitumelta vanhanaikaisella jollotuksella? Aikaansa seuraavan Ayshire-hiehon luulisi vaativan modernimpaa musisointia.
Lehmien musiikkimaun asiantuntija, punkmuusikko Kalle Grotenfelt arvelee, että esimerkiksi AC/DC:n yksinkertainen rytmi voisi vedota nautoihin. "Se on vähän kuin lupsykoneen nakutusta. Ei ole häiskettä ja huisketta, vaan se on hyvin määrätietoista. Ehkä vielä enemmän käsinlypsymusiikkia kuin konemusiikkia."
Punkyhtye Luonteri Surfin laulaja-urkurina tunnetun Grotenfeltin pihalla märehtii parikymmentä lehmää, joille isännän musiikkimaku on käynyt tutuksi. "Jos soitan punkkia, ne juoksevat pakoon ja menevät umpeen, ja maito muuttuu piimäksi. Kunnon rokkenrolli kyllä tehoaa."
Grotenfelt uskoo, että työttömille hevimiehille saattaisi löytyä hommia maatalouslomittajana. "Nykyaikainen karjakko voisi olla pitkälettinen, nahkatakkinen korsto, joka ulisee ja mölisee navetan nurkalla. Kyllä lehmät death metalin tajuavat. Ne ajattelevat, että sonnihan se siellä, ja nyt saa muutakin kuin pelkkää lypsyä", hän kertoo.
Grotenfelt on puuhannut Puustock-rockfestivaalin taustavaikuttajana jo vuosia. Festivaali yleisö saa kiitosta rauhallisuudestaan, vaikka osa vieraista käyttäytyykin eläimellisesti. "ulkona kuseskeleminen on selvästi lehmiltä opittua, ja monesti painetaan nelinkontin naama ruohossa", Grotenfelt luonnehtii.
Jos festivaaliyleisö muistuttaa hiehoja, löytyykö artistipuolelta sitten lehmän sukulaisia? "Timo Rautiainenhan on hyvin lehmätyyppinen mies, rauhallinen ja filosofinen. Maanläheisyyttä hänestä löytyy, miettii ja märehtii asioita. Ne sonnimullikat löytyvät sitten ihan muilta lavoilta!"
Mia Ylönen, HS NYT no. 30 2003 / 25.7.-31.7.