www.ramopunk.com     Ramopunk-uutisia

Tampere 5.-6.3.2010

Keikkaraportti

Havana Bananas-keikkaraportin etusivu

 

Kotka palaa jälleen - Ypö-Kaks, eli Ypö-Viiden Miika ja Mikko (kuva: M!ka).

Laura:

Bananas partyt

Aion nyt matkia ihan sumeilematta Minna E:n keikkaraporttia muistaakseni viime vuoden maaliskuulta niinikään Vastavirta klubilta, Tampereelta. Eli keksityn kaiken muun, kuin itse bändien analysoimiseen, koska Mannen tapaan (hänen omia sanoja lainatakseni tahi matkiakseni) Musiikista en tiedä yhtään mitään. 

Mutta tää juttu on tosi:

Intoa täynnä läksin perjantaina kohti Tamperetta odottaen huikeaa bändivalikoimaa sekä kyseisenä iltana  että lauantaina. Ensi töikseni majoituin Hotelli Kissanmaahan niinikään intoa täynnä!

Paikanpäälle Vastavirran yläkertaan saavuin hyvinkin paljon lähempänä seitsemää kuin kuutta. Parahiksi niin, että nähtiin hotelliemäntäni, Susanin kanssa Joey Luumäki soolo. Tupa oli puolillaan tuttuja, joita esittelin lähes työkseni Susanille ja/tai toisin päin. Nähtiinpä vielä toinenkin esitys á la Raceballs. Riemastuttavia esityksiä, molemmat. Tokihan tuo harmitti missata Sanktio Trio ja Häkli & Klide, mutta ei auta valittaa, jos kerta on järjestetty ohjelmaa jo ”aamupäivästä”…

Alakertaan piti valuman pölyn laskeuduttua ylhäällä. Vähän meinas arveluttaa, kun viis bändiä piti jaksaa diggailla. Olinkin kaukaa viisas, ja väijyin Yleislakon  ja The Dwyersin sieltä Woimasoinun Hannun kioskin lähettyviltä. Meno oli mukavata ja rentoa. Sitten ei auttanut kuin survoa korvatulpat syvemmälle korviin (jos mahdollista) ja hivuttautua lähemmäs esiintymislavaa. Tarjasit näin melkeinpä kokonaan hetkittäisiä kuulumisten vaihdoksia (ihanien ystävieni kanssa) lukuun ottamatta. Vandaalit tuli tapitettua ihan alusta loppuun, oli siinä niin painavaa asiata tarjolla! Luonteri Surf villitsi meikäläisenkin jopa muutamaan pogoilu sessioon. Ilta hurahti vauhdilla, ja melkein tuntui olevan ylitarjontaa bändien suhteen. Kolme bändiä/ilta ois silleen hyvä luku! Minusta.

Sanktio Trio Bananas sopalla Plevnassa (kuva: M!ka).

Lauantai lähti hupaisasti käyntiin Plevnan palvelualttiissa ilmapiirissä. Harvoin on henkilökunta ihan yhtenään kysymässä saako olla lisää juomaa tai ruokaa. Kaunis kiitos, Plevna! Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin ruokatilaukset tultiin kysymään vasta Hartzan sitä pyydettyä. Mutta jano ei ehtinyt vaivata. Ja saatiinhan me se krapulainen(kunhan arvasin, väärin varmaan, sori pojat!) Sanktio Trio soittamaan ja laulamaan meille. Hienosti vetivät, ja yleisöllä oli kivaa! Porukka suuntasi kuka minkäkin kautta Vastavirran yläkertaan. Henk.koht. onnistuin näkemään kaikki kaksi illan esiintyjää! Miika Söderholm plays Ypö-Viis etenkin oli nasta nähdä!

Sitten joutu ottamaan pienen aikalisän bändeistä sillä kustannuksella, että Me Wokkivihannekset jäi näkemättä! Kuolema ja R.I.P. minulle. Mutta onneksi kuulin Paulalta, että keikka oli HUIPPU!

Urban Unrest (kuva: Hartza).

Kakka-hätä 77 (kuva: M!ka).

Urban Unrestia uskalsi hyvin varovasti tapittaa muutaman metrin päässä eturivin kahdesta ”pogoilijasta”. Kaikki aistit äärimmäisessä lähtövalmiustilassa siltä varalta, että riehunta yllättäen ulottuu ns. omalle tontille. Mutta mustelmitta säilyttiin, ainakin toistaiseksi. Kakkis soitti tyylikkäästi niin kuin aina. Ja Pojat! Ihan joutui ottamaan etäisyyttä ja katsomaan keikkaa baaritiskin toisesta päästä. Mutta kun Rauman Kimmon juhannus lähti soimaan, ei auttanut muu kuin rynniä… takariviin. Ja takarivistä eräskin pygmilauma pogoili myös Joeyn & Tappajatomaatit. Näki tai ei, niin musahan tässä tärkeintä oli. Ja loistokas seura! Seuraavia bileitä odotellessa!

Laura

Lauantai-illan yleisöä (kuva: Jeke)

 

Kävijälaskuri