www.ramopunk.com

Vihannes-etusivulle

 

Mikä mies on bassotteleva Vihannes Pete?

Julkaistu Ramopunk-uutisissa (23.6.05)

70-Luvun Vihanneksisista löytyy Vihannes "Pete" Pajusen ja Vihannes Chemon lisäksi vielä kaksi pelkästään Vihannes Peteksi esittäytyvää soittajaa, basisti ja kitaristi. Tavoitin toisen näistä Peteistä, sen bassottelevan ja esitin muutamia kysymyksiä ja niiden perusteella hän kertoo itsestään näin: 

"Syntymävuoden ollessa 1971 voidaan kai sanoa minun olevan ihan oikeestikin 70-luvun vihannes. Kotipaikaksi on vakiintunut Helsingin koillinen nurkka.

Soittohommat omalla kohdallani alkoivat kitaransoitolla joskus 80-luvun
puolivälissä. Bassottelu hiukan myöhemmin, kun kaverit pyysi bändiin. Sillä tiellä olen tavallaan vieläkin. Basistina olen ollut bändeissä, joista juuri kukaan ei ole kuullut, kuten Cenotaph, Primal Mind, Marionette, Chasm, The Uni ja viimeisimpänä Kumous. Musiikkityylit ovat vaihdelleet suomipoppiksesta trashmetalliin. Useamman vuoden totaalinen taukokin mahtuu soittohistoriaan. Kumous-yhtyeestä lähdettyäni vuoden 2003 joulukuussa päätin vakaasti, että keskityn välillä muuhun kuin itse soittamiseen. Äänittelyä, miksailua, keikkajärjestelyä, yms. onkin nyt tullut jonkin verran tehtyä.

Ramopunkki kolahti siinä 90-luvun alkupuolella, kiitos Luumäkien! Valitettavasti se, niin kuin moni muukin hieno asia vaipui unholaan edellä mainitun musiikittoman kauden aikana. Olikin mieluisa yllätys, kun sain selville, että tämä genre elää Suomessa tänä päivänä näinkin vahvana.

Aina on ollut haaveena soittaa juurikin ramopunk-tyylistä musiikkia.
Aikaisemmissa bändeissä ei sitä haavetta ole kauheasti päässyt toteuttamaan, niissä kun on aina tuntunut olevan liiankin tekninen ja kunnianhimoinen lähestymistapa musiikkiin. Ehkäpä juuri sen takia vastasin Mustanaamiotakin nopeammin ja yhtään asiaa enempää ajattelematta Pajusen viestiin Muusikoiden.netissä. 

Muistaakseni samana päivänä kerrottiin jo Ramopunk-uutisissa erään Pete-nimisen basistin liittymisestä 70-luvun Vihanneksiin. Eihän siinä sitten muu auttanut, kun pyyhkiä pölyt bassosta ja lähteä treenikämpälle."

 M!ka