Vihannes Pajunen:

Retki Sture21:een - Uudet, tuoreet Vihannekset

Joo, jotain uutta vaihteeksi. 70-luvun Vihannekset on käynnistänyt jo kymmenennen toimintavuotensa. Uskomatonta. No, eihän noita varsinaisia toimintavuosia niin montaa ole ollut. Jokunen kuitenkin. Taas haetaan uutta intoa ja uusittiin vähän rivistöä. Mullahan on pitkäänkin jo ollut haaveena saada keskittyä lauluun ja päästä lähemmäs yleisöä. Sieltä kannujen takaa kontaktin otto jengiin on tuntunut jokseenkin työläältä. Lisäksi laulu on ollut alisteinen takomiselle, koittanut laulaa silleen kuin soitoltaan on kyennyt.
Päätettiin sitten jätkien kanssa etsiä bändiin rumpali ja samalla ajattelin, et ois mahdollisuus ottaa toinen skitta ikään kuin kokeiluun. Dalle ilmoittautui rumpaliksi ja kuusien treenien voimalla lähdettiin keikalle. En edes muista milloin oisin skittaa keikalla soitellut, bassoa kylläkin. Herrat hyväksyi mun kitaroinnin treenien perusteella ja nyt tämä on näin.

Lauantai 29.3. paikkana tuttu Naurin Sture21, keikkaseurana Kimmo Liskomäki taustayhtyeineen sekä Kolkko perintö. Saavuin paikalle iltapäiväauringon loisteessa ja Dalle siinä pihalla paistatteli päivää. Käänsin minäkin katseen aurinkoon ja nautin jokseenkin hyvästä fiiliksestä. Ei ollu ikävä rumpujen kuskaamistakaan. Kevyt skittalaukku vaan selkään ja keikalle.

Siinä tunnin päästä alkoi muitakin valua paikalle, bändien jätkiä, miksaaja Miia, Stefu Piesnack ja monia muitakin. Seurasi elämäni ehkä pisin soundcheck. Syynä lienee paikan uusi miksauspöytä. Ihan ok tsekkaus, monitoreista pieniä vaikeuksia saada laulu kuulumaan, mut sellaistahan se usein on. Michkan mikki oli selvästi tehokkaampi ja siitä kyllä kuului saakelin kovaa. Vaihdettiin se liidiin, siis mikki. Siinä sitä sitten oltiin skitan kanssa lauleskelemassa Kolkon perinnön ja Liskomäen jätkille. Oiskohan jopa jännittänyt, en myönnä.
Iltaa odottelemaan. Osa kävi himassa ja osa jäi keikkapaikalle vetämään tai muuten venttaamaan.

Tulin mestoille takas jotain puol yhentoista maissa, Liskomäen missasin ja Kolkko perintö aloitti just settiinsä. En ollu aiemmin kuullut bändiä. Aika hyvä, ehkä vähän synkkä ja suorasanainen mun makuun. Porukkaa oli, muttei todellakaan liikaa.

Istuttiin takahuoneessa ja Vihannesten alotusajaksi sovittiin 23.45. Baaritiskin kautta lavalle, pieni tervehdys ja Valamoon käyntiin. Fiilis oli mulla ainakin ihan huipussa ja bändi vaikutti enemmän bändiltä kuin koskaan. Dalle laittoi jytisemään ja koitin siinä kompata. Vielä tulee otelautaa tuijoteltuu liikaa, mut kyllä se siitä. Nautin joka sekunnista. Innokkaampi yleisönosa tunki ihan eturiviin, jopa lavalle saakka. Joutui ihan toppuuttelemaan, et saisinko mäkin laulaa. Nopeesti meni ja oli kiva katsella jengiä yleisössä kun ne oikeesti kerrankin näki. Älä sure pikkuisen loppumetreillä katkes kieli ja Nuoruuspotku sit Michkan varaskeballa. Hikinen ja onnellinen olo jäi. Se jatkui monta päivää ja taitaa jatkua edelleen. Jäi hirvee into puskea bändiä eteenpäin.Me eletään. Tack!

Mainostilaa myytynä: Ostakaa sinkku Rukoillaan äiti ja ostakaa myös pitkäsoitto Non-Stop, joka ilmestyy toukokuussa. Hyvää kesänodotusta kaikille! Käykäähän keikoilla.

Vihannes Pajunen

...ja näin ne 70-luvun Vihannekset soitteli: