Gimme gimme gimme

Vaikka on kuuma ja kesä ja kärpäsiä ja sellaista, niin hommat etenee. Kahden tuhannen digitoidun ja arkistoidun jutskan raja lähenee nopeasti. Samoin tuon yleisölle aukeavan digiarkiston työt edistyvät, joten eiköhän sitä syksyllä päästä läväyttämään tuhansia arkistoituja asioita sisältävä palvelu käyttöön. Hyvä arkistojannut!

Muutenkin on tehty kaikkea ja kaikenlaista ja näistähän kerroimme radio-ohjelmaksi naamioidussa puolivuotistoimintakertomuksessa. Näistä tapahtuneista aktiviteeteista voit kuulla lisää täältä höystettynä reippaalla punkin rytkeellä ja oin suloisilla soinnuilla.

Juna siis kulkee, koirat haukkuvat ja sellaista. Ja haluamme, tahdomme ja tarvitsemme lisää, kaikkea:

Ryhdyppä kuule Punkmuseon jäseneksi, ei maksa paljoa (ellet halua maksaa paljoa..) etkä paljon vielä vastineeksi saakkaan. No, ainakin Punkmuseo-rintamerkin saat sekä kivan kirjeen, jatkossa ehkä muutakin. Mutta olet mukana toteuttamassa tätä pirun hienoa juttua, eikös sekin ole jo jotain?!

Kannatusjäseneksi voi myös liittyä yritykset ja orgnisaatiot. Näitä onkin jo paljon, Stupido ja Universal. Yrityksillähän on paksu lompakko, joten se vain auki ja mukaan, kulttuuria tukemaan. Vastineeksi saat.. no, et paljon mitään. Oikeuden osallistua kokouksiin, olla äänessä mutta et äänestää. Sekä nimen ilman logoa weppiin, sehän on jo jotain se. Vähän, mutta hyvän asian puolesta.

Kannatustuotteiden ostamisen avulla saat itsellesi puettua katu-uskottavuutta. Tuota Punkmuseo-paitaa on muuten myös kaksirivisenä, sama painatus kuin kassissa. Valitettavasti ladyfittiä ei ole vieläkään, vaan ainoastaan tämä unisex miestenvatsastakiristää-malli.

Kehuimme tämän tekstin alkupuolella arkiston kasvua ja se ei ole koskaan kylläinen. Joten, olisiko aika siivota kaappeja, laatikoita ja kellareita, sekä ohjata punkaiheinen roin.. aarteet hyvää ja aikaa kestävään käyttöön, eli Punkmuseolle. Kuvia otamme myös lainaan ja palauttaessa saat itsellesi sitten digikuvaa, eiks ole hyvä diili? Tavaralahjoituksista lisää täältä: https://www.punkmuseo.fi/tavaralahjoitukset/

Ellei mikään näistä natsaa, ei huolta eikä hämminkiä. Ole kuulolla, seuraa ja osallistu, jos haluat, sekä nauti haluamallasi tavalla niistä jutuista mitä tarjoamme eli tervetuloa näyttelyihin, iltamiin ja muihin tilaisuuksiin, kuten myös aukeavan digiarkiston käyttäjäksi. Sekä sen oikean museonkin, jahka sen saamme toteutettua.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *