Viimeaikainen viestintä antaa helposti punkmuseolaisista hyvinkin glamuurin kuvan: siellä ne vain pönöttää kädet syvällä taskuissa tärkeän näköisinä kaikenlaisten kivojen kuvien ja esineiden äärellä, jutustelevat mukavia tuttujen kanssa ja sitten menevät kotiin kuuntelemaan punkkia alkuperäisiltä vinyyleiltä, alkuperäisillä levysoittimilla soitettuna siemaillen yksityisvarastoista otettua vuosikerta-Sorbusta (Soppa) tai Aperitaa (Apa). Ja tuollaistahan se museopunkkarien elo on.
Eikä oo!
Koko hommahan lähti, ja perustuu yhä, aineiston keruuseen, sen arkistoimiseen ja digitointiin. Hauskaa hommaa, uppoutua kuvien, lehtien, lehtileikkeiden ja kaiken laisen roin.. aarteiden joukkoon, muistelemaan, oppimaan ja ihastelemaan. Oikeasti, ihan pirun hienoa duunia, mutta ei kovinkaan hohdokasta. Ja ulkopuolisen silmin ehkä helvetin tylsän näköistä, kun päivästä toiseen skannailee ja arkistoi, arkistoi ja skannailee. Mutta tärkeää, sillä tämä on sitä Punkmuseon perustoimintaa ja luo myöskin sen pohjan ja mahdollisuudet muulle toiminnalle, kuten näyttelyille mitä on jo nähty siellä sun täällä ja tullaan näkemään Graniittitalossa.
Arkistoinnissa on kaksi eri juttua, jotka ovat yhtä tärkeitä: esineen hyvä säilytys sekä sitten tietojen kirjautus digidigi-järjestelmään, jotta se esine löydettäisiin myöhemmin, kun on tarvetta, tai että yleensä esineen tietoja voitaisiin käyttää. Ja näissä hommissa päätimme heti alusta asti hoitaa duuni ammattimaisesti. Raha nyt aiheutti hiukan ongelmia, tai oikeastaan sen puute.
Tuo digi-järjestelmä hoitui aluksi ilmaisella versiolla, kohta alun jälkeen pienin kustannuksin. Ja arkistojärjestämässä, joka tarkoittaa siis erilaisia laatikoita järjestettynä hyllyyn, jouduttiin tyytymään siihen mitä saatiin ilmaiseksi. Vanhoihin kenkälaatikkoihin, muihin epämääräisessä käytössä olleisiin bokseihin ja käytettyihin kirjekuoriin. Myöhemmin kyllä saatiin lahjoituksina käyttämättömiäkin kuoria ja lootia, mutta näissä kiinnitimme ainoastaan huolta siihen, että olivatko ne puhtaita, emme niinkään materiaaleihin jne.
Tämä arkistointitouhuhan jatkuu koko ajan, useamman henkilön voimin ja materiaalia kertyy koko ajan, mikä on älyttömän hienoa. Hienoa, kun monet ihmiset ovat katsoneet parhaaksi, että Punkmuseo on parempi paikka tämän kulttuurin aineistoille sen sijaan, että niitä säilytettäisiin häkkivarastoissa keräämässä pölyä.
Jo ensimmäisen vuoden aikana tunnistimme, että vanhat kenkälaatikot eivät välttämättä ole oikea tapa säilöä aineistoa, jonka pitäisi säilyä jotakuinkin ikuisesti. Tällöin ryhdyimme jo tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja ja niitähän on. Sellaisia laatikoita ja kuoria ja ties mitä, jotka varmistavat, että esine säilyy eikä säilytysmenetelmä itsessään arkistoitua aineistoa tuhoa. Ja nämä mieluiten metallihyllyissä, eikä vanhoissa Lundioissa.
Pariin kertaan haimme fyffeä eli tukea Museovirastolta ja tänä vuonna sitten saimmekin sitä, Punkmuseon fyysisen arkiston päivitykseen. Tämän tuen avulla tilasimme ison läjän sopivia laatikoita ja tuhansia eri kokoisia kuoria, kuville ja lehdille ja sellaisille. Sekä silkkipaperia.
Nyt onkin sitten ollut käynnissä oikein seksikäs ja hohdokas Punkmuseon fyysisen arkiston päivitysprojekti, joka alkoi toukokuun alussa ja jatkuu mahdollisesti heinäkuulle asti. Tässä mielenkiintoisessa duunissa yksi tällainen pönöttävä arkistopunkkari ottaa lehdet vanhasta pahvilaatikosta, merkitsee kevyesti lyijykynällä lehteen identifiointikoodin samoin kuin myös arkistointikelpoiseen kuoreen ennen lehden sujauttamista sen sisään. Tämä toistuu muutaman tuhannen lehden verran, satojen flyereiden, julisteiden ja kirjeiden kera, ja kohta päästäänkin tuhansien valokuvien kimppuun. Glamouria, eh?
Näissä(kin) hommissa olemme saaneet arvokasta apua Helsingin kaupunginmuseolta, joka on oikeasti punk. Ei mitään ylenkatsomista tai vähättelyä, vaan juuri sellaista mitä kaipaa, eli apua ja asioihin tarttumista, käytäntöjä ja väsymätöntä neuvontaa. Ihan pirun hienoa duunia heiltä! Heidän avullaan olemme myös onnistuneet tekemään oikeat hankinnat ja nyt mm. tiedämme, mitä eroa on puskuroidulla ja puskuroimattomalla silkkipaperilla. Tiedättekste?
Ai niin, mistäs tämän postauksen otsikko, Pyrylle silkkipaperia, kertoo? Arkistopunkkarimme Pyry teki ensimmäisen suunitelman siitä, mitä ja minkälaisia laatikoita, kuoria jne. tarvitsemme, tämä taisi olla jo vuonna 2022. Tässä listauksessa oli myös viidensadan metrin rulla silkkipaperia. Muut vanh.. nuorekkaat punkmuseolaiset hihittelivät ja ihmettelivät, että mitä helvettiä, silkkipaperia, ollaanko me perustamassa jotain askartelukerhoa, eihän Erikeepperiä voi edes impata. Erikeepperiä ei kyllä listalla edes ollut. Kyllähän tuo vitsailu sitten loppui, kun opimme, että esineitä kääritään tarvittaessa silkkipaperiin säilyttämistä varten, sillä ei esim. niittivyötä mihinkään kymppikuvan kokoiseen kuoreen saa tungettua.
Tuosta sitten jäi elämään tuo nimi tälle arkiston päivityshommalle. Eli, Silkkipaperia Pyrylle -projekti on parhaillaan käynnissä.
