www.ramopunk.com

Vandaalit-etusivulle

Vaarallinen sähköisku keskeytti keikan

Ramopunk-uutiset 27.1.09:

Vandaalit Riihimäellä 24.1.09

Vaarallinen sähköisku keskeytti keikan

Vandaalien Riihimäen keikka 24.1.09 keskeytyi puolivälissä kesken Palava kaatumatautinen -biisiä. Tekniikka petti pahemman kerran, kun kitaristi Piitsi sai rajun sähköiskun ja vietiin sairaalaan. Tapahtuma sai alkunsa sähkökatkoksesta, jonka syytä ei sulaketaulusta löytynyt ja uudet sähköt vedettiin lisäjohdolla takahuoneesta.

Hei, nyt kaikki toimii, mutta joku hurina on

”Äänentoistolaitteet alkoivat hurisemaan älyttömästi. Otin kitaran ja laitoin vahvarin päälle ja huusin kavereille, että hei, nyt kaikki toimii, mutta joku hurina on. Aloin räpläämään, että mikähän mikki se on. Sormenpäällä kokeilin, mutta se imaisi saman tien koko käden kiinni ja toinen käsi oli kitaran kielissä. Ja sitten lähti virta kulkemaan. Ne rätisivät ja ritisivät. Yritin ravistaa irti, mutta eivät lähteneet” kertoi Piitsi Ilta-Sanomien artikkelissa 26.1.09. Hän kaatui selälleen edelleen hitsautuneena mikkiin ja kitaraan menettäen hetkeksi tajuntansa. ”Lopulta roudarin piti potkaista vehkeet irti. Siinä kerkesi vilisemään paljon asioita muutamassa sekunnissa, että oli viimeinen veto, ja kaikki perheasiat…”

Mies otti luodin mun puolesta

Piitsi selvisi vakavasta tilanteesta palovammoilla, punaisilla käsivarsilla ja kipeällä olkapäällä. Lääkäri ilmoitti Piitsille, että heikomman miehen kohdalla olisi voinut mennä henki. Ja kun sähköisku tuli juuri laulaja Häklin mikrofonista, heikommaksi mieheksi itsensä tunteneena hän mietti vakavana, että häneltä olisi mennyt henki, jos olisi päässyt käsiksi omaan mikkiinsä ensimmäisenä. ”Murhayritys oli suunnattu minuun. Piitsi tarttui mun mikkiin. Mies otti luodin mun puolesta, pohdiskeli Häkli seuraavana päivänä.”

Kitaristi pysyköön omassa mikissään

Mikä ei tapa se vahvistaa, sanoo vanha viisas sanonta. Vaikka bändi kaverit jännittävätkin, minkälainen mutantti Piitsistä kuoriutuu, ei vahvistumisen merkkejä vielä ole havaittu, mutta ainakin Vandaalien tarina vahvistui yhdellä hurjalla tositarinalla.

Piitsin päästyä pois sairaalasta Häkli näki jo tapahtumassa myös opettavaisia piirteitä. Tapahtuma osoittaa miten saattaa laulajan mikrofonia tavoitteleville kitaristeille käydä. "Kitaristi pysyköön omassa mikissään".

Ei peruutuksia keikkoihin

Mitään peruutuksia Vandaalien tuleviin keikkoihin ei onnettomuuden takia ole tulossa. Seuraava keikka on sopivasti vasta reilun kahden viikon päässä, joten Piitsille jää vähän toipumisaikaakin. Reunion-kiertue tulee jatkumaan sovitussa aikataulussa ja seuraavat keikat ovat 11.2. Helsingissä, 12.2. Kuopiossa ja 13.2. Lahdessa.

Ramopunk-uutiset 3.2.09:

"Haluamme korvata kesken jääneen keikan faneillemme"

Vandaalit Hyvinkäällä 14.2. 

Vandaalit hyvittää faneilleen Riihimäellä  24. tammikuuta kesken jääneen keikan. Riihimäen keikkahan keskeytyi puolivälissä, kun kitaristi Piitsi sai rajun sähköiskun ja vietiin sairaalaan. 

Bändi on sopinut lisäkeikan Hyvinkään Klubille 14.2. ja "Riihimäen keikalla olleet pääsevät Hyvinkään keikalle ilmaiseksi, jos pystyvät, esimerkiksi lipunkannan esittämällä, todistamaan olleensa paikalla poikkeuksellisen sähköisessä illassa", toteaa Häkli. Muille liput maksavat 5 euroa ja lämppäribändinä soittaa Timones.

Ramopunk-uutiset 9.2.09:

Vandaalit liikkeellä:

Sähköiskusta toipuva kitaristi nousee lavalle

”Emme ota opiksemme mistään. Kitaristimme jatkaa työtään sähköankeriaana”, vitsailee Vandaalien laulaja Vesa Häkli, kun sähköiskusta juuri toipunut kitaristi Piitsi nousee lavalle neljänä iltana peräkkäin Vandaalien keikkaillessa 11.-14. helmikuuta Helsingissä, Kuopiossa, Lahdessa ja Hyvinkäällä. Bändillähän on äskettäin ollut valtakunnallisestikin uutisoituja vastoinkäymisiä Riihimäen keikan keskeydyttyä, kun Piitsi kiidätettiin sairaalaan rajun sähköiskun jälkeen reilu pari viikko sitten.

Ramopunk.comin artikkeli Riihimäen keskeytyneestä onnettomuuskeikasta on luettavissa Vandaalit-osiossa täällä

Vandaalit liikkeellä 11.-14.2.09

Keskiviikko 11.2. Helsinki. Support: 70-luvun Vihannekset ja JS & Strummers

Torstai 12.2. Kuopio. Support: Jack Addict

Perjantai 13.2. Lahti. Support: The Prostidudes

Lauantai 14.2. Hyvinkää. Support: Timones

 

Kävijälaskuri