Tuossa pari viikkoa sitten iloitsimme, kun Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto myönsi meille avustuksen digiarkiston toteutusta varten. Mutta vanhan myyntimiehen sanontaa käyttääksemme, ei siinä vielä kaikki:
Sellon kirjastossa näyttelyneitsyytemme vienyt Tee se itse -näyttely siirtyy Tampereelle Werstaalle. Ajattelimme, että olisi hienoa ikuistaa tämä näyttely ja sen esineistö kirjaksi, ja näiden opusten avulla levittää tietoa punkkulttuurin tee se itse -hengestä. Koitimme kepillä jäätä ja Elmun säätiö myönsi meille avustuksen kirjan painokulujen kattamiseen. Joten, odotettavissa on vielä kuluvan kesän aikana kirja pohjautuen Tee se itse -näyttelyn esineistöön ja tätä kirjaa tullaan jakamaan ilmaiseksi.
Näyttelysuunnitelmia on mitä erilaisia ja osa näistä toteutuu, osa ei. Osa suunnitelmallisesti, osa ekstempore. Eräässä suunnitelmassa siirryimme toreilta kaduille ja tämän suunnitelman muotoutuessa haimme siihen tukea Helsingin kaupungilta eli Stadilta. Ideamme on hieno ja hyvä ja Stadikin tuntui olevan sitä mieltä, eli tulevana syksynä on odotettavissa ainutlaatuinen Punkmuseon arkiston helmiin, ehkä jopa jonkin verran tuotettuihin kuviinkin, pohjautuva näyttely. Tästä lisää tietoja kesän loppupuolella.
Kaiken tämän kivan kruunasi se mukava juttu, että Stupido records ryhtyi kannatusjäseneksi! Tervetuloa! Kannatusjäsenyydet eivät ole kortilla, joten mitä enemmän, sitä kivempaa..
Kiitoksia luottamuksesta Elmun säätiö, Helsingin kaupungin kulttuuritoimi sekä Stupido!